— Voi, kuinka paljon kukkia! huudahti hän.
— Ja kuinka kauniita kukkia!
Przyjemski otti ompelukorin hänen kädestään, asetti sen hänen viereensä penkille ja pyysi, äkillinen ilonhohde silmissään:
— Tahdotteko odottaa täällä hetkisen? Minä heti palaan. Mutta älkää olko levoton, älkää paetko luotani. Minä palaan heti.
Ja nopein askelin poistui hän palatsia kohden.
Klaara katsoi hänen jälkeensä ja huomasi, kuinka eräs kiiltonappinen poika, nähtävästi palvelija, tuli juosten hänen luoksensa. Przyjemski virkkoi jotakin pojalle, ja liikkeistä saattoi huomata, että hän antoi jonkun käskyn. Kun poika kiireesti poistui, kääntyi Przyjemski vielä kerran hänen jälkeensä ja huusi selvästi kuuluvalla äänellä:
— Mutta joudu, joudu!
Senjälkeen hän palasi ja pysähtyi Klaaran eteen hattu ja kirja kädessä. Klaara oli jo vetänyt langan neulan lävitse ja ruvennut ompelemaan karkeata pitsiä polvellaan olevaan myssyyn.
— Onko tuo eläinlääkärin rouvan myssy?
— Rouva Dutkiewiczin, — oikasi Klaara.