"Kotiin."
"Mitä minä gladiatorilla tekisin, kallis poikani? Minä en tarvitse häntä itse edessäni miekkailemaan."
"No, ei — minä tarvitsen häntä. Anna hänet minulle, rakas isäni. Minä tahdon pelastaa hänen henkensä ja pitää häntä omanani."
"No — sinulla on kummalliset mielijuohteet", lausui Labeo, "mutta luultavasti minun täytyy tehdä, mitä sinä sanot."
"Katso — hän näkee meidän — hän tuntee, että me olemme hänen ystävänsä", huudahti Markus innokkaasti.
Gladiatori avasi silmänsä puoleksi ja näytti himmeästi käsittävän asian. Hän näki nuot suloiset lapsen kasvot rakkauden ja sääliväisyyden kirkkaassa valossa; näki silmien loistavan hellästä osan-otosta, hänen omiinsa kääntyneinä. Hän katseli kummastuneena näitä kasvoja. Oli ikäänkuin uusi aate olisi syntynyt hänessä. Hän oli hämmennyksissä.
Markus tarttui taas hänen käteensä.
"Isä, kallis isäni, anna hänet minun omakseni. Etkö anna?" Sinä pelastat hänen ja annat hänen minulle — eikö niin — ja otat hänen meidän kanssamme?"
"No, ei nyt", lausui Labeo epäillen.
"Niin, mutta koska?"