Tähän löytyi moninaisia syitä, joista hänen kreikkalainen ylpeytenä oli ehkä etevin. Hän ei ymmärtänyt tämän suuren Apostolin luonnetta sen täydellisessä ylevyydessä. Hän piti häntä urhoollisena, jopa muutamissa kohden suurenakin miehenä; mutta sydämessään hän halveksi Paavalia, koska tämä oli Juutalainen. Hän ei tahtonut semmoiselta mieheltä oppia mitään. Jos Paavali olisi ollut Senecan kumppaneita, taikka jos Cineas olisi nähnyt hänen liikkuvan Roman ylimysten parissa, olisi hän kukaties pyrkinyt Apostolin puheille. Asiain näin ollen, hän ei koskaan yrittänytkään.
Kuitenkin oli Cineas taipuvainen tuohon uuteen uskontoon, josta hän jo oli nähnyt niin kauniita ja liikuttavia ilmestymiä. Jopa hän tahtoi myöskin saada tarkempaa tietoa siitä. Hän luuli jo oppineena kaikki, mitä kristittyin kirjoitukset voivat opettaa hänelle, mutta lisäksi halasi hän saada lähemmältä nähdä kristityitä itseä.
XV.
Centurio.
Kun he olivat olleet muutamia viikkoja Romassa, Julius tuli Cineasta tervehtimään. Keskustelun kuluessa hän kysyi jälkimäiseltä, eikö tämän tehnyt mieli lähteä kristittyin kokouksia katsomaan.
"He pitävät varsinaisia kokouksiansa", hän lausui, "viikkonsa ensimäisenä päivänä. He noudattavat Juutalaisten tapaa siinä, että he jakavat ajan seitsenpäiväisiin osiin ja lepäävät yhden näistä seitsemästä päivästä maallisista askareistaan, aivan niinkuin Juutalaiset sabbatinansa. He eivät sinä päivänä tee minkäänlaista työtä eivätkä mitään asiaa aja, vaan katsovat sitä pyhäksi. He kokoontuvat aamulla viikkonsa ensi päivänä uskonnollisia menoja varten ja ovat valinneet tämän päivän, sillä he uskovat, että sinä päivänä heidän jumalansa, Kristus, ristiin naulitsemisensa perästä kuolleista nousi."
"Oletko sinä käynyt missään tämmöisessä kokouksessa?"
"Olen kyllä; monestikin. Kristityt pitävät näitä tärkeimpinä kokouksinansa. Heidän on tapa syödä leipää ja juoda viiniä yhdessä, sillä heidän opettajansa asetti niin ja käski heidän aina tehdä tällä lailla hänen muistoksensa. He panevat siihen juhlallisen ja mystillisen merkityksen ja luulevat, että heidän kokouksensa sinä päivänä on muita pyhempi. Mutta he pitävät myöskin öisin kokouksia ja tämä yö on niitä, joita he ovat tähän tarkoitukseen määränneet."
Cineas oli iloinen tästä tilaisuudesta ja sanoikin sitä. Hän tahtoi nähdä näitä kristityitä, kun he olivat itseksensä, ja saada tietää, kuinka he jumalaa palvelivat. Hän tunsi kyllin heidän oppinsa, niin että hän kunnioitti heitä, vaikka kohta hän ei näitä uskonutkaan. Hän tiesi, että niissä löytyi muutamia mitä jaloimpia totuuksia, joita hän koskaan oli kuullut, esimerkiksi jumalan hengellisyys, hänen kaikkivaltansa, hänen ääretön viisautensa ja monta muuta, joita hän tavallisesti ajatteli ainoastaan filosofiaan koskevaksi. Mutta näitten ohessa oli heillä hänen tietääksensä eräs oppi, paljoa suurempi kuin mitä filosofia ikinä oli opettanut; ja tämä oli tuo ylevä oppi äärettömän olennon personallisuudesta — hänen osan-otostansa ihmisten asioihin, hänen huolenpidostaan luontokappaltensa suhteen. Kristityt uskoivat, että hän suoraan, personallisesti otti osaa ihmisten toimiin; että hän katseli ihmisiä isän tunteilla; että hän piti murhetta kaikista luoduista kappaleistaan; — sanalla sanoen, että hän rakasti heitä.
Jumala rakastaa. Ihana oppi! Tämän kumminkin oli Cineas oppinut käsikirjoituksesta, jonka hän oli lukenut. Vaikka hän kyllä koetti verrata Sokratesta ja Jesusta toisiinsa, hän tunsi, että heidän välillään löytyi joku mystillinen eroitus. Hän tunsi, että toisen epämääräisillä lauseilla, jotka olivat epäilyksiä ja rajoituksia ja kaksimielisyyttä täynnä, ja toisen suorilla opeilla, joissa ilmestyi ihmeellinen voima ja mahti ja majesteetillisyys, että siis näillä oli suuri erinkaltaisuus. Toinen arveli, toinen selitti; edellinen epäili, jälkimäinen opetti. Jesuksen opetuksista hän vastaan-otti yhden totuuden, joka painui syvälle hänen mieleensä; semmoisen totuuden, jota hän oli usein vaivalla etsinyt, usein koettanut Platon kirjoituksista johtaa, mutta joka aina välttyi hänen käsistään ja aina oli vaikea määrätä; — tämä oli juuri se oppi, jota Jesus ennen kaikkia opetti — oppi jumalan rakkaudesta. Hän vastaan-otti tämän erinomaisella riemulla; hän tunsi, että siinä oli totuus, siinä oli jotakin, joka tyydytti hänen epäilyksensä poisti hänen levottomuutensa ja haihdutti sen sumun, joka usein peitti hänen mielensä. Jumala voi rakastaa ja jumala rakastaa. Tämä se oli, jonka hän kristityitten kirjoituksista oppi.