"Minä en ajatellut tätä", lausui Galdus vitkaan. "Ja lisäksi, niinkuin sinä tiedät, hän on ollut täällä. Hän tahtoi saada meidän kaikki taivaasen ja niin hän tuli ja asui meidän luonamme — ja kuoli. Enkö minä ole usein tätä sinulle kertonut?"
"Kyllä; mutta minä en ymmärrä sitä", vastasi Galdus ja näytti hämmentyneeltä. "Sinä olet toisenlainen kuin minä. Minä opin pelkäämään häntä ja nyt, kun sinä kerrot tämmöisiä minulle, arvelen että ne olivat aiotut sinulle eikä minulle."
"Kaikille", lausui Markus suloisella, matalalla äänellä. "Hän koko ajan kävi ympäri köyhien ja sairaitten ja pikkuisten lasten luona ja puhui hyviä sanoja; ja kun hän näki jonkun kärsivän, meni hän kohta sinne ja lohdutti häntä."
"Niinkuin sinä teit minun", lausui Galdus sädehtivin silmin ja vapisevalla äänellä, "tuolla paikalla, jossa makasin pelkurin kaatamana ja johon kaikki ihmiset jättivät minun yksinäni olemaan, kun olivat minun sinne viskanneet niinkuin koiran, ja sinä tulit kirkkain kasvoinesi; ja minä katsahdin ylös ja luulin, että joku näky ilmestyisi minulle. Sillä sinä seisoit kyynelet silmissä; ja silloin minä ensikerran kuulin sinun kalliin, suloisen äänesi ja sinä puhuit sääliväisesti, niinkuin äiti puhuisi ja minua kummastutti; mutta minä kunnioitin sinua sydämessä. Kun puhut minun kanssani sinun jumalastasi ja kerrot, kuinka hän kävi köyhäin ja rasitettujen luona, silloin minä ajattelen sinua, kun tulit sinne, enkä näe ketään muuta kuin sinun. Minä en tunne sinun jumalaasi, vaan minun. Sinä olet minun jumalani ja sinua minä palvelen."
Raaka, roteva Britannialainen sulki Markon voimakkaasti, mutta hellästi syliinsä; ja poika tunsi vankan sydämen sykkivän hänen jättiläis-ruumiissansa, joka nyt vapisi liikutuksesta ja hän tiesi, kuinka suuresti tämä raju, jyrkkä luonto oli häneen taipunut.
"Sinä rakastat minua, kallis Galdoni ja minä tiedän sen hyvin, mutta älä sano, että minä olen jumalasi. Minä rakastan sinua, mutta yksi löytyy, joka rakastaa sinua vielä enemmän."
"Ei ei — se on mahdotonta. Minä tiedän, kuinka sinä rakastat minua. Ja sinä olet saattanut minun unhottamaan isänmaani."
"Hän rakastaa sinua", sanoi Markus lapsen tavalla ajatustansa pitäen.
"Hän on antava sinulle paremman isänmaan."
"Minä en voi ajatella häntä. Sinä olet ainoa, jota voin ajatella, kun puhut rakkaudesta ja säälistä ja semmoisista asioista."
"No jos vaan tuntisit hänen ja voisit ajatella häntä niinkuin minä", lausui Markus, "silloin rakastaisit häntä ja tietäisit, että kaikki mitä minä olen tehnyt, on halpaa, verrattuna kaikkiin niihin, mitä hän on tehnyt! Jos minä tulin sinun luoksesi, kun olit haavoitettu ja vaivoja kärsit, tiedä, että se oli siitä, että hän lähetti minun sinne sinun tykösi. Hän oli siellä, mutta sinä et nähnyt häntä. Hän on paitsi sitä tehnyt monta vertaa enemmän kuin nämät; hän on kuollut sinun puolestasi, että sinä rakastaisit häntä ja pääsisit viimein taivaasen."