Markus heittäysi hengettömän ruumiin yli ja itki katkerasti.
"Auta, isä. Joudu, taikka hän kuolee. Voi! hän kuolee minun tähteni; minun jalo, kallis Galdoni! Olenko minä tappanut sinun?"
Labeo katsoi ympärilleen etsien apua. Tällä hetkellä joukko ihmisiä riensi portista sisälle. Isaak oli etupäässä. Ijäkäs Cubulos seurasi.
Labeo sanoi nopeasti: "käskekäät muutamien miesten ottaa hänet ylös ja seuratkaat minua."
Tuosta hän kiirehti siihen paikkaan, jossa Helena vielä makasi ja kannettuaan hänen likeisen suihkulähteen luo, hän valoi vettä hänen kasvoillensa. Oli kauan aikaa, ennenkun Helena virkosi. Viimein hän tointui ja katsoen ylös hän näki puolisonsa ja poikansa.
Syleillen lastansa, jota hän oli luullut kadonneeksi, Helena ummisti silmänsä ja huokaili kiitoksiansa Jumalalle.
"Kuinka sinä olet hänen pelastanut?" Helena kysyi innolla.
"Ei nyt. Minä kerron kaikki jälestäpäin", vastasi Labeo. "Nyt meidän täytyy lähteä pois. Kartanomme on palanut. Meidän on huvilaan muuttaminen."
Kantovuode hankittiin Galdoa varten ja hän kuljetettiin huolellisesti pois. Labeo kantoi poikaansa ja Helena astui hänen vieressään. Cubulos ja Lydia seurasivat heitä, sillä Labeo oli käskenyt heidän mukaansa ja luvannut heille suojaa huvilassaan. He olivat maanneet kartanon äärimmäisessä sivurakennuksessa ja liekkien loisto oli herättänyt heidän; mutta kun huoneet olivat alikerroksessa ja varsin etäällä valkeasta, he helposti pääsivät pakoon.
Esqvilinon toisella puolella Labeo seisattui yhden ystävänsä kartanon eteen, Agrikolan, jonka kanssa hän oli Britanniassa joutunut likeiseen ystävyyteen, ja tämä tuli ulos ja vastaan-otti lempeästi ystävänsä. Agrikolan kartano ja tilukset olivat täynnä pakolaisjoukkoja, joille hän antoi ravinnon ja asunnon. Kun hän kuuli Galdosta ja siitä, mitä tämä oli tehnyt ja kuinka hän oli sen tehnyt, hän käski, että Britannialaisesta tarkkuudella pidettäisiin huolta ja Isaak lähti hoitamaan häntä.