Minä olen arvattu niitten kaltaiseksi, jotka hautaan menevät;
minä olen niinkuin mies, jolla ei voimaa ole.
Minä makaan hyljättynä kuolleitten seassa, niinkuin haavoitetut, jotka haudassa makaavat, joita et enää muista, ja jotka kädestäs ovat eroitettuina.
Sinä olet minun painanut alimmaiseen kaivoon, pimeyteen ja syvyyteen.
Hirmuisuudes minun ahdistaapi; sinä pakotat minua aalloillas, Sela!"
Tässä heidän epätoivonsa näytti saavuttavan sanansa. He sovittivat itseensä kaikki nämät lauseet ja katsoivat niitä ennustuksen-tapaiseksi. Samalla kuin he pyrkivät itsensä-kieltämiseen ja kärsivällisyyteen, he kuitenkin havaitsivat itsensä pakoitetuksi sanoin suruansa ilmoittamaan; ja missä vaan tuommoisia sanoja löytyi pyhässä kirjassa, he omistivat ne ja käyttivät niitä. Näitten joukossa oli toinenkin virsi, joka usein niihin aikoihin täällä kuultiin:
"Syvyydestä minä huudan sinua, Herra.
Herra, kuule ääneni: vaarinottakoot korvas rukousteni äänestä.
Jos sinä Herra soimaat syntiä; Herra, kuka siis pysyy?
Sillä sinulla on anteeksi antamus; että sinua peljättäisiin.
Minä odotan Herraa: sieluni odottaa, ja minä toivon hänen sanaansa.