"Niin on", vastasi Julius synkkämielisesti, "enkä minä muutoin olisi astunut valtion palveluksessa olevan upseerin asuntoon."
"Semmoinen minä en enään ole", lausui Labeo.
"Se on tosi", sanoi Julius, murheellisesti häntä hetken aikaa katsellen. Sitten pikaisella liikunnolla: — "nyt ei saa hukata mitään aikaa — minä tuon pahoja sanomia teille."
"Mimmoisia?"
"Labeo, sinun puolisosi on kristitty."
Labeo ja Cineas vaalenivat ja katselivat toisiaan, samalla kuin tuskastuttava kauhu heitä vävähytti. Molemmat tiesivät sangen hyvin, että Helena oli kristitty, mutta näinä julmina vainomuksen ja maankulkeuteen tuominnan aikoina tämän lainhylyn äkillinen käynti ja tämmöiset sanat hänen suustaan, aavistivat jotakin hirveätä.
"Entä sitten?" kysyi Labeo tuskin kuultavalla äänellä.
"He aikovat panna kiinni hänen", lausui Julius.
"Panna kiinni hänen!"
"Niin. Eikä saa hukata mitään aitaa. Hänen täytyy paeta."