"Paeta! mihin?"
"Katakombeihin."
"Katakombeihin! — elävältä haudattavaksi! Ja mitä mistä syystä?" huudahti Labeo kiivaasti. "Kuka rohkenisi panna kiinni häntä? Hän ei ole mikään tavallinen, rahvaasta lähtenyt nainen. Hän ei ole mikään päällekantajien ja valapattoisten todistajien kievoteltava. Koettakoot vaan, jos he uskaltavat."
"Ei saa hukata mitään aikaa", huudahti Julius häntä keskeyttäen, "ei silmänräpäystäkään. Minä lähdin pelastamaan häntä ja pelastamaan myöskin Lydiaa. Heidän täytyy paeta —- minun kanssani — kohta — taikka he ovat hukassa!"
"Paeta! — niinkuin pahantekiät! Paeta! — minun puolisoni! ei ikinä", huusi Labeo rajusti. "Ei ikinä. Senkaltaista ei ole vielä tapahtunut. Niin huonoksi minä en ole alentunut. Niin kauan kuin minä elän, elää hänkin. Hän ei sai lähteä sinne — ei — ei milloinkaan."
"Muista Neroa, ja sinä näet, ettei mikään julmuus ole hänelle mahdoton."
"Nerolla ei ole mitään syytä vihata minua. Hän on suuresti suosinut minua nyky-aikoihin saakka."
"Muut ovat sysänneet sinun syrjäpuoleen", sanoi Julius maltittomasti. "Sinä et voi tehdä mitään. Mutta aika kuluu minulta. Joudu. Jos halajat pelastaa puolisosi, käske hänen valmistaa itseänsä; ellei, kutsu kumminkin Lydiaa."
Cineas ei lausunut sanaakaan. Labeon oli täällä valta. Hän ei tietänyt mitään sanoa, eikä sanonutkaan mitään. Äkki-arvaamaton isku hämmensi häntä.
Nyt Julius rukoili Labeota, että hän pelastaisi puolisonsa; että hän lähettäisi hänen pois, taikka itse saattaisi häntä matkalla; että hän ennemmin tekisi mitä hyvänsä, kuin sallisi hänen jäädä kotiin. Vaan Labeo kielsi lujasti. Hän ei voinut vielä ymmärtää, kuinka kukaan tohtisi panna Helenaa kiinni. Koko hänen ylpeytensä oli viritetty. Hän ei aikonut koskaan myöntyä tähän, joka näytti olevan niin suuri epäsuosio. Sillä se näytti hänestä semmoiselta häväistykseltä, joka lisäsi hänen nykyiset vastoinkäymisensä, ja hän taisteli sitä vastaan ja päätti pitää puoltansa kovan onnen suhteen.