"Sinä et ole sanonut mitään pojasta."
"Pojasta."
Labeo toisti sanat niitä ajattelematta ja vielä suurempi kauhu tunki hänen sydämeensä.
Upseeri katseli Hegiota.
"Kuka on käskenyt sinun sekaantua tähän?" hän huusi. "Tuleeko sinun muistuttaa minua siitä, jota mielellään unhottaisin?" Kääntyen Labeon puoleen hän sitten lausui pitkäänsä ja vastahakoisesti: "on toinenkin — yksi poika; minun täytyy ottaa hänetkin."
Helena kuuli tämän. Huudahtaen hän irroitti itsensä ja syöksähti ulos huoneesta. Ei kukaan seurannut häntä. Labeo asettui oven suuhun ja tuijotti sotamiehiä ikäänkuin mieletön.
"Tarttukaat häneen!" lausui upseeri. "Pitäköön kaksi hänestä kiinni, ja muut seuratkoot minua. Minun täytyy tehdä loppu tästä."
Kaksi sotamiestä karkasi Labeota vastaan ja ryhtyen häneen he pitivät kiinni hänen molemmista käsivarsistaan ja vetivät hänen pois, sillä välin kuin muut, Hegio etupäässä, menivät sisään Helenaa noutamaan.
Tällä välin melu ja Helenan huudot olivat panneet kaikki liikkeelle; vaaleina ja vapisevina palveliat tulivat joukottain joka taholta. Muitten muassa tuli Galdus, joka aina uskollisena ja kiintyneenä yhteen kaikkia voittavaan rakkauteen, juoksi ensiksi Markon huoneesen. Siellä hän näki Helenan, joka vimmassaan sulki poikaansa syliinsä.
"Pelasta hänet! Voi, pelasta hänet!" Helena huudahti, kun hän havaitsi
Galdon. "Sotamiehet ovat täällä. He aikovat viedä hänen vankeuteen."