Tällä haavaa lujia askelia kuului marmorilaattialta ja kun Galdus kääntyi, hän näki sotamiesten lähestyvän Hegion johdolla. Galdus seisoi ikäänkuin vastarintaan asettuva leijona. Hänen jättiläisruumiinsa täytti oven suun. Mutta hän oli aseeton ja sotamiesten peitset ojennettiin häntä vastaan.
"Pois tieltä", huusi upseeri.
Galdus epäili vähän aikaa. Sotamiehet likenivät. Hän ei voinut tehdä mitään ja huokauksella, joka näytti halkaisevan hänen ruumiinsa, hän peräytyi heidän edestään. Siinä hän seisoi, käsivarret ristiin laskettuina, näkymöä katsellen. Hän tarkasteli Hegion kasvoja; hän tunsi, että tämä oli se mies, josta hänen oli käsky pitää vaaria; hän havaitsi hänen synkän katsantonsa ja sen voitonriemun, joka asui näissä kasvoissa.
Lyhyt aika vaan tarvittiin toimen täyttämiseksi. Helena otettiin kiinni ja pelosta melkein nääntyen hän, samalla kuin poika riippui hänessä kiinni, astui ulos sotamiesten välissä. Markus näytti säikähtyneeltä ja hämmentyneeltä, ollen mitään ymmärtämättä ja vaan tietäen, että jotakin hirveätä oli tapahtunut.
Nyt he palasivat saliin.
Upseeri kääntyi Labeon puoleen.
"Ole hyvällä mielellä", hän lausui vapisevalla äänellä. "Sinun ei tarvitse pelätä mitään. Puolisosi vannoo, ettei hän ole mikään kristitty. Hän tulee takaisin."
Labeo ei virkkanut mitään. Hän seisoi kahden sotamiehen välissä tuijotellen eteensä. Hänen vaaleat huulensa liikkuivat, vaikkei mitään sanaa kuulunut, ja kova tuska kuvautui hänen liikkumattomissa silmissään. Ei, ei löytynyt mitään sanoja tämmöistä kohtausta varten.
Tuosta sotamiehet hyvästi-jättöäkään sallimatta astuivat pois vankinensa. Ne, jotka pitivät Labeosta kiinni, odottivat siksi kuin toiset olivat jättäneet kartanon ja laskien hänen vapaaksi, hekin lähtivät.
Labeo seisoi paikallansa liikahtamatta. Poistuvien askelten kopina tuntui, kun seurue nousi hevosten selkään ja ratsasti matkoihinsa; hän seisoi ja kuuli, mutta ei yrittänyt lähtemään perästä.