Täällä Isaakin herkeämättömät huolet aikaan saattivat Labeon parantumisen. Isaak näytti jälleen joutuneen entiseen mieli-alaansa — tulleen tyveneksi, itseään hillitseväksi. Ei mitään jälkeä näkynyt siitä uljaasta johdattajasta, joka oli vienyt tuimat seuralaisensa tuohon mainioon yötiseen päällekarkaukseen. Kun Cineas välisti katseli häntä, häntä ihmeytti, oliko tämä todella sama mies; mutta hän oli nähnyt kyllin sitä syvää tulta ja niitä intohimoja, jotka kytivät tämän tyvenen pinnan alla, että hän ymmärsi, kuinka tämä mies saatti tuoda esiin kaksi aivan erinäistä luonnetta.
Vihdoin Labeo virkistyi niin, että hän jaksoi liikkua ulkona raitista ilmaa hengittämässä, hänen paranemisensa ei vaatinut kuin aikaa.
Eräänä iltana, kun Labeo oli mennyt levolle, Cineas ja Isaak istuivat ulkona katsellen merelle päin, jossa Karmel vuori kohotti jättiläishaamuansa, kangastaen mahtavalta hämyssä. Isaak oli vaipunut omiin ajatuksiinsa eikä puhunut paljon.
"Isaak", sanoi Cineas yhtäkkiä, "tahdotko tulla vapaaksi?"
Isaak hykähti. "Vapaaksi!" hän huudahti eikä sanonut sen enempää.
"Se on mahdollista."
"Mahdollista! puhutko täyttä totta'? Päästä vapaaksi! Oi Cineas, minä mielelläni antaisin koko sen elin-ajan, joka lienee minulle suotu, jos vaan saisin olla vapaana yhden kuukauden — niin, ainoastaan yhden kuukauden."
"Yhden kuukauden! sinä pääsnet vapaaksi niin kauaksi kuin elät. Silla sinä olet pelastanut Labeon hengen ja hän on kiitollisuuden velassa sinulle ja minäkin hänen puolestaan. Niin Isaak, sinä ansaitset vapautesi."
Isaak istui kiinteästi katsellen Cineasta, kädet kiinni pusertuneina ja rinta kohoten voimakkaasta liikutuksesta.
"Mutta, jos olisit vapaa, mitä sinä tekisit? Tahtoisitko jäädä tänne luoksemme?"