Eräässä paikassa yksi romalainen upseeri seisoi, joka selin seinää päin kauan aikaa torjui luotansa vihollisjoukkoa. Hänen pitkällöinen vastustamisensa uuvutti häntä viimein, ja vaikka hän vielä taisteli, hänen iskunsa kävivät heikommaksi.
Yhtäkkiä yksi Juutalaisten kiivaimmista johdattajista karkasi kohotetuilla aseilla häntä vastaan.
Romalainen piti kilpeänsä ylöspäin ja valmisti itseänsä otteluun tämän uuden vihollisen kanssa.
Mutta äkkiä hänen vihollisensa laski peitsensä alas.
"Cineas!"
"Isaak!"
Molemmat tunsivat samalla toinen toisensa.
"Takaisin! takaisin!" huusi Isaak seuralaisillensa. "Tämä on minun vankini."
Mutta hänen seuralaisensa eivät näyttäneet tahtovan totella. Vimmassaan he töyttäsivät esiin, silmänräpäys vielä, ja Cineas olisi ollut kuoleman oma. Mutta, kun Cineas alkoi puollustaa itseänsä, Isaak heittäysi hänen eteensä.
"Takaisin", hän huusi. "Ensimäinen, joka koskee häneen, kuolee. Hän on minun."