Isaakin äänessä ja ryhdissä oli jotakin, joka näytti synnyttävän pelkoa
Juutalaisissa. He peräytyivät.
"Tätä tietä!" lausui Isaak Cineaalle. "Joudu, taikka olet hukassa."
Ja hän syöksähti yhden oven luo. Cineas seurasi.
Isaak riensi ylös katon harjalle ja astui pitkin monta kattoa. Kerta häntä pidätettiin; mutta hän lausui pidättäjille, että Cineas oli hänen vankinsa, jota hän kuljetti pois. Nyt hän pääsi menemään, vaikka kyllä vastuksella.
Tuosta Cineas kulki useitten rakennusten ylitse kokonaisen kadun alaspäin. Kaikkialta hänen ympäriltänsä kuului taistelon tohina, Juutalaisten riemuhuudot ja haavoitettujen ja kuolevien vaikeroiminen.
Vihdoin Isaak saapui yhteen rakennukseen, jonka katon aukosta hän aikoi astua alas.
Cineas seurasi ja havaitsi viimein itsensä olevan eräässä huoneessa. Kartano näytti olevan autiona. Katsoen ulos ikkunasta hän näki pihalla kasan kuolleita ruumiita.
Isaak huomasi, että Cineas säpsähti nämät nähdessään, sillä ruumiit olivat naisten ja lasten ruumiita.
"He kuolivat nälkään!" lausui Isaak käheällä kuiskauksella, joka värisytti.
"Täällä", lausui Isaak vähän ajan perästä, "täällä sinä olet turvassa."