"Vihdoin näimme hänen viimeisen kerran. Eräänä päivänä tuli hän opettajan luo ja ilmoitti tälle, että hän menehtyisi, jos hän jäisi Athenaan. Hän tahtoi koettaa toista vireämpää elämää. Hän tahtoi ruveta sotapalvelukseen romalaiseen armeijaan. Kenties sodan kohina haihduttaisi hänen ajatuksensa ja vähentäisi hänen oman tuntonsa vaivaa. Ja sillä tavoin hän lähti. Opettaja ei voinut tehdä tuon onnettoman mitään. Tämä koski kovin kipeästi häneen. Synkkämielisyys valloitti hänen. Hänen entinen uskalluksensa oli kadonnut. Hän näki uusia kysymyksiä kohoavan, joita hän ei ollut ennen ajatellut ja joihin hän ei ensinkään pystynyt vastaamaan."
"No, eikö Kleon koskaan ilmoittanut rikostansa? kysyi Helena, joka oli suurimmalla huomiolla tätä kertomusta kuunnellut.
"Kyllä", vastasi Cineas; "ja myöskin todellisen nimensä."
Jos Cineas olisi tällä haavaa katsonut imettäjää, olisi hän hämmästynyt hänessä tapahtuneesta muutoksesta. Cineaan kertomuksen alussa oli imettäjä levollisesti jatkanut neulomistansa; mutta viimein hän herkesi siitä ja katseli totisena kertojaa. Mahtava mielenliikutus näytti kokonaan hänen itsehillintänsä. Hänen aina vaaleat kasvonsa kääntyivät nyt harmaansinisiksi. Hänen jäsenensä tyrmistyivät; ja pannen kätensä ristiin hän katsoa ällisteli puhujaa. Epätiedossaan hän hengähtämättä odotti kertomuksen loppua. Muut eivät huomanneet häntä ja Cineas istui, silmät syvämietteisesti käännettyinä laattiaan päin.
"Niin, hän ilmoitti Theofilolle kaikki", jatkoi Cineas. "Hän oli, niinkuin minä jo sanoin, Kretasta kotoisin. Hän oli saanut hyvän kasvatuksen, mutta aivan nuorena joutunut pahuuden poluille. Hän tuhlasi isänsä omaisuuden ja kuoletti hänen sydämensä. Silloin rupesi hän rahapeliin; ja vihdoin hän kerta kamalan kovasydämisenä vei oman äitinsä pois Kyreneen ja myi hänen orjaksi."
Helenan sydän meni kylmäksi rinnassaan. Mutta toinen seikka johdatti nyt hänen ajatuksensa toisaalle. Se oli imettäjä. Istualtaan nousten hän astui tai pikemmin hoiperteli Cineaan luokse; ja nojauten raskaasti hänen hartioillensa, huoahti hän, kauheasti, tuimasti tuijotellen:
"Hänen nimensä — hänen oikia nimensä?"
Cineas katsahti ylös ja häntä hirvitti. Hän arvasi asian todellisen, katkeran laidan. Mutta se oli liian myöhään. Ohkaisten hän vastasi:
"Philo Kretalainen."
Imettäjä hengähti syvältä ja vaipui laattiaan. Helena äännähti, Markus juoksi imettäjän luo ja notkistui hänen ruumiinsa yli, huikeasti vaikeroiten.