"Olisi etuisampi, jos menisit hänen luoksensa", vastasi Burrhus. "Sinun omituiset taidon lahjasi suostuttelisivat hänen kauneuden tuntoansa. Hänen taipumuksensa vaartaa kahtaalle — kirjallisuuteen ja hekumaan. Tigellinus koettaa päästä arvoon sillä, että hän jälkimäistä halua kasvattaa; mutta suo minun sanoa sinulle, Cineas, että sinä voit vähän aikaa kilpailla myöskin Tigellinon kanssa, jos keisarille esittelet jonkun uuden teorian runon sepityksestä."
"Paljon kiitoksia", lausui Cineas. "Kun kerta lähden, tiedän minä siis, kuinka käytän itseni."
"Kun lähdet, vie hänelle joku uusi sävel- taikka runoustaiteen tuote ja, kun annat sen hänelle, puhu innokkaasti taiteesta. Sinun asiasi menestyy kohta. Minä vaadin sitä sinulta", lausui Burrhus. "Seneca olisi vielä arvossa, jos hän vaan olisi pysynyt entisessä mielenlaadussaan. Mutta hän tulee vanhaksi, eikä ole niin suuressa määrässä runoilia kuin filosofi. Kun lähdet Caesarin luo, älä ole liian filosofillinen. Ole runoilia! — ole runoilia!"
Cineas hymyili; ja kun hän vähän ajan perästä heitti jäähyväisensä, olivat Burrhon viimeiset sanat: "muista vaan! ole runoilia!"
Cineaalla oli paljon ajattelemista, kun hän ratsasti kotiin. Oli jo myöhäinen ilta, kun hän ehti huvilan portille. Kova hälinä veti hänen huomionsa puoleensa. Kuului siltä kuin se olisi tullut kiivaasta kiistasta. Hän tunsi kartanonhoitajan Hegion harmittavan äänen, joka röyhkeimmällä tavalla käski jonkun lähteä pois.
"Mene tiehesi!" huusi hän. "Enkö minä jo ole sanonut sinulle, ettei hän ole täällä?"
"Pois tieltä, riiviö!" vastasi toinen. "Päästä minut sisään, taikka rutistan pääsi murskaksi!"
"Sinäkö?"
"Juuri minä, sinä hävytön ruoskan-ruoka! sinä ilkeä hirtehinen! Eikö sinun selkääsi tarpeeksi kypsetty, kun orjana riuottelit, ettei sinun olisi tarvis yllyttää minua nyt lisiä antamaan?"
Hegion kävi vihan vaahto suusta.