"Hän kertoi vielä minulle paljon opistansa — että tämä Jesus on jumalan poika; että sielu on kuolematon ja että tämä kuoli sitä pelastaaksensa; mutta minä tunnustan, että kaikki nämät olivat enemmin ulkopuolella minun ajatusteni piiriä, sillä minä en ole koskaan paljon sellaisista asioista huolinut. Hän puolestansa uskoi sitä; ja se juuri minua kummastutti. Hän oli altis kuolemaan uskonsa tähden. Kuinkapa monessa Roman miehessä, rakas Cineas, asuisi tämmöiset tunteet?"
"Mutta minä en osaa ensinkään kuvailla sinulle, kuinka voimakkaasti hän puhui. Siinä ei ilmestynyt taide, vaan luonto. Vaikka minä en ymmärtänyt sanaakaan siitä, mitä hän puhui, tunsin kuitenkin, että kaikki oli totta; hänen käytöksensä saattoi minun näin tuntemaan. Kuunnellen ja katsellen häntä muistin nämät vanhan Homeron tunnetut jakeet:
"Vaan kun mahtava ääni Odysseyn rinnasta raikkui,
Lausehet lensivät kuin lumihöhtyvät talvella tuiskii,
Ei hänen vertaistaan lie ollut maan asujissa;
Emmepä muotoa vaan ihastelleet sankarin silloin."
"Kuinka hänen sitten kävi?" kysyi Cineas, joka oli tarkasti kuunnellut.
"No, minä laskin hänen vapaaksi. Alusta minä tunsin tämän miehen ja tutkimus oli ainoastaan näön vuoksi. Sen tähden minä lähetinkin hänen pois, ystävällisesti häntä puhutellen ja lausuen hänelle, että mielellään tahtoisin häntä jälleen kuulla ja nähdä. Hän katseli minua kunnioituksella, vaikka puoleksi nuhtelevaisesti, ikäänkuin olisi hän ajatellut, että minä unhottaisin hänen, enkä koskaan enää kuuntelisi sitä oppia, jota hän piti niin kalliina — mutta hän ei enää tämän suhteen puhunut mitään; vaan, kun hän oli lausunut minulle sulimmat kiitoksensa kohtuullisuudestani ja oikeudentunnostani, hän jätti soveliaalla kohteliaisuudella hyvästi ja lähti."
Cineas ei hetkeen aikaan sanonut mitään. Se suuri tarkkuus, jolla hän oli kuunnellut kertomusta tästä tutkimuksesta, todisti, että se oli hänen mieltänsä suuresti viehättänyt. Burrhus näytti olevan hyvillään tästä ilmeisestä osan-otosta; sillä hän näki siitä, että hän oli tuonut esiin semmoisen aineen, josta hänen vieraansa piti paljon lukua. Viimein lausui Cineas muutamilla sanoilla, kuinka hän suuresti ihmetteli tätä Juutalaista ja mainitsi tahtovansa nähdä häntä.
"Hän huvittaisikin sinua enemmän kuin minua, rakas Cineaani", lausui Burrhus, "sillä minä olen sotamies, mutta sinä filosofi. Sinulle tämän miehen opit olisivat otolliset. Sinä voit niitä ymmärtää ja keskustella niistä. Mutta minä en kumpaankaan kykene."
Paljon haasteltiin vielä kaikenlaisista asioista.
"Sinä tahdot kaiketi päästä Caesarin tienoille?" lausui Burrhus vähän ajan jälkeen kysyväisellä äänellä.
Cineas viivytti vastaustansa. "Kyllä", sanoi hän viimein, kun ensiksi olemme saaneet jotakin tietoa Labeon kohtalosta."