Helena katseli Markoa lempeällä hymyllä, hyvin tuntein hänen viattoman, lapsellisen uskonsa suloiset tunnustussanat.
"Minun Jumalaani ja Isääni, joka rakastaa minua. Minä rukoilen aina häntä ja aina hän kuulee minua. Ja hän onkin kuullut minua. Ja sinä olet palannut. Ja minä aion kiittää häntä."
Labeo katseli poikaansa kauan ja äänetönnä.
"Mitä sinä jumalasta tiedät?" kysyi hän erinomaisen leppeällä äänellä.
"Kaikki, mitä hän on hyväkseni tehnyt", sanoi Markus, "ja turvannut.
Hän on niin hyvä. Ja minä näen hänen usein unissani."
"Poika on yhtä eriskummainen kuin ennen", virkkoi Labeo vähän ajan perästä puolisollensa. "Hän puhuu niinkuin Theofilos, mutta oivallisemmin. Theofilos kertoi, mitä hän luuli taikka toivoi; mutta Markus kertoo, mitä hän tietää. Sinulta, annas Helenani, on tämä kummallinen poika perinyt tuon ylevän, henkevän aistin. Minä olen enemmän aineellisen maailman oma, kuin koskaan ennen. Kun olen poissa sinun tyköäsi, olen minä vaan romalainen soturi. Nyt, kun taas olen sinun luonasi, rakastettu puolisoni, saat sinä minun paremmat tunteeni jälleen vireille. Sinun sopii kertoa minulle 'opettajasta'. Minä varon kuitenkin, että opettajan muisto on minulle kalliimpi, sillä kun minä olin hänen oppilaisenansa, rakastuin minä sinuun."
Helenan silmät loistivat semmoisen puolison ylpeyttä, joka tietää, kuinka syvästi häntä rakastetaan. Tämä vankka romalainen sydän, jossa asui niin paljon urhoollisuutta ja voimaa, helli ainoastaan häntä. Tämä ylevä ja jalo henki, jonka lempevää uskollisuutta oli vuosikaudet koetettu, oli kokonaan hänen. Helenan kauan vaivaantunut sydän viihtyi vihdoin.
Labeon tulo muutti kaikki. Perhe heittäysi riemun valtaan. Helena liikkui ympäri kepeillä, notkeilla askelilla, alati puolisonsa vieressä taikka silmin seuraten häntä. Cineas heitti hartioiltaan sen edesvastauksen taakan, joka oli raskaasti painanut häntä, ja osotti todellisen Athenalaisen vilkkautta ja mielen hilpeyttä. Näistä kolmesta tuntui siltä, kuin olisivat he palanneet takaisin ensi nuoruuden aikoihin — poikuuden ja tyttöyden ikään. He unhottivat ajaksi elämän kaikki murheet.
Jonkun ajan jälkeen aikoi Labeo taas lähteä Caesarin puheille ja Cineas päätti seurata häntä. Hänellä ei ennen ollut mitään halua siihen; mutta nyt, kun kaikki huolet olivat poistuneet, oli hän uutelias omin silmin näkemään Neroa ja tahtoi kenties piloillaan koettaa Burrhon neuvon kelvollisuutta — "ole runoilia!"
Molemmat lähtivät siis yhdessä ja pääsivät ilman mitään vaikeutta
Caesarin luo.