"Miksi niin?" kysyi Labeo.
"Sentähden että se on täynnä villejä ja lunta ja jäätä, ja minä toivon, että, jos sinä taas menet pois, niin lähdet semmoiseen maahan, johon voit ottaa meidän kaikki mukaasi."
"Pelkäsitkö sinä", kysyi Labeo, sanomattomalla rakkaudella poikaansa katsellen, "ettet koskaan saisi isääsi jälleen nähdä?"
"No, en", vastasi Markus. "Minä tiesin, että sinä tulisit kotiin."
Hän puhui vakaalla äänellä ja pudisti luottavaisesti päätänsä, niinkuin kaikki epäileminen olisi ollut mahdoton.
"Tiesitkö sinä sen? — kuinka?" kysyi hänen isänsä uuteliaasti.
"Sillä minä rukoilin aina Jumalaa ja tiesin, että hän kuulisi minua."
"Rukoilit jumalaa! — mitä jumalaa?"
"Minun Jumalaani ja Isääni."
"Sinun jumalaasi ja isääsi?" kysyi Labeo kummastellen.