"Se menee vuorten taa, luulen", vastasi Labeo epäillen; "mutta, totta puhuen, ei kukaan ole koskaan voinut sanoa, mihin se lähtee. Ja sitten taas talvella on siellä pimeä melkein koko ajan."
"Onko tämä paikka Britanniassa?"
"Ei; se on maa, joka on kaukana Britanniasta ja nimitetään Thuleksi."
"Onko kukaan koskaan käynyt siellä?"
"Ei; mutta kauppamiehet ovat purjehtineet lähellä sitä, vaikkeivät ole voineet lumituiskuilta sitä selvään eroittaa."
"Tuossa kauheassa maassa on kaiketi aina lunta."
"Niin; pelkkää lunta ja jäätä. Meri on alati jäätyneenä. Sieltä on kovin vaikea soutaa mitään laivaa. Moniaat sanovat, että kaikki vesi on sakeata ja raskasta eikä milloinkaan aallotu; mutta minä en tiedä, sillä minä en ole koskaan tavannut ketään, joka olisi käynyt siellä."
"Asuuko siellä ihmisiä?"
"Siitä jutellaan kaikenlaisia. Mitkä sanovat, että siellä asuu jättiläisiä, jotka ovat puetut nahkoihin. Mitkä väittävät, ettei siellä ole asujaimia ollenkaan. Sinä näet, ettei kukaan tiedä siitä mitään. Muutamat sanovat, että Britannia ulottuu tuhansien penikulmien päähän, siksi kuin ilmestyy vaan jäävuoria, jossa ainaiset lumituiskut riehuvat. Toiset päättävät, että se on saari, jonka pohjoispuolta tuo sakeavetinen meri kiertelee. Kukaties saamme joskus tästä selkoa. Sopiihan meidän lähettää laivasto kulkemaan sen ympäri, jos se on saarimaa."
"Minä olen iloinen, ettet sinä ole Britanniassa ja toivon, ettet koskaan, koskaan enää lähde sinne", sanoi Markus vähän ajan perästä.