Yhtä paljon kuin Ewelyn ihailee jylhiä rantamaisemiamme, yhtä paljon huvittaa häntä pienet matkamme kalastajien ja kolarien mökeille lähisissä kylissä.
Tänäpänä olemme käyneet Tobyn äidin, vanhan leski Treffryn luona. Hänen mökkinsä seisoo varsin yksinään pienen lahdelman päässä, korkeat kalliot molemmin puolin, joitten äärimmäiset kulmat meri on leikellyt monenmoisille, eriskummaisille muodoille, joitten väliin rannan kuohuvat pyörteet tunkevat. Tyynimmälläkin ilmalla nousuveden lakkaamaton pakoitus tekee nämät ahtaat solukat alin-omaisiksi taistelupaikoiksi; sepäillen toinen toistansa kuolettavassa ottelossa aallot nousevat korkealle ilmaan, milloin väkevänä suihkuna, milloin ruiskuvana vaahtona, kauhealla loiskeella huuhtoen mustia kallioita, sitten taas teräväpäisistä syrjistä paetaksensa, alla-oleviin pimeisin kallioihin syöstäksensä ja takaisin-työntyvän aallon kanssa pyörivään kuolontaisteloon kääntyäksensä. Mutta myrskyllä, kun tuulet sekaantuvat otteloon, silloin taistelo todellakin on kauhistava, niinkuin moni laiva on saanut tuta, kun sen lujat tammet elementtien julmassa taistelossa, jopa ainoastaan niinkuin sivuttamalla ja leikillä, ovat tuhanneksi pirtaksi särkyneet. Eriskummaisia jäännöksiä ajaa useasti valkoiselle hietasärkälle sen lahdelman päähän, jonka rannalla leski Treffryn mökki seisoo, eikä ihmettäkään, että pienessä asumuksessa saa nähdä sievän pienen kokouksen eri kansojen käsiteoksia. Honturaan mahongista ja kalliista intialaisesta puulajista tehtyjä kaluja, jotka olisivat täti Beauchampin ylpeytenä ja hänen salinsa kaunistuksena, seisoo siellä vanhojen horjuvien pöytien ja mäntyisten tuolien keskellä.
Kahden viime vuoden kuluessa vanha eukko on sen verran virkistynyt, että hän jaksaa pienessä tuvassaan liikkua. Tän'amuna tapasimme hänet vanhalle ahkeralle ja toimelliselle olennolle peräti oudossa asennossa. Hän oli kömpinyt muurin viereen ja istui siellä kyynärpäät polvilla, kätkien kasvonsa käsiinsä. Lähisestä huoneesta kuului tavan-takaa huokauksia ja valitushuutoja.
"Onko se luuvaloa taas?" minä kysyin.
"Pahempaa, paljon pahempaa, mrs Kitty," mumisi eukko liikahtamatta ja tulostamme paljon huolimatta. "Toby on tullut hulluksi, ihan hulluksi noitten metodistojen kautta. Hän palasi viimis viikolla jostakin heidän saarnatilaisuudestansa, niinkuin hän ei olisi ollut täydellä taidolla, ja semmoinen hän on ollut siitä asti. Hetken aikaa hän ammoo niinkuin sonni, ja seuraavassa silmänräpäyksessä hän itkee niinkuin kipeä lapsi, ja sitten hän sanoo, että se ainoastaan on hänen syntiensä tähden. Mutta eihän hänen syntinsä ole voineet olla pahempia kuin muittenkaan ihmisten! Herra on laupias, ja jos Hän joskus lähettää meille jonkun 'siunauksen', hän varmaankin tahtoo, että meillä siitä olisi hyötyä. Eihän se Toby ollut, joka nosti myrskyn, ei. Ja hän ei koskaan pannut mitään pettävää valoa kallioille eikä työntänyt mitään venettä takaisin merelle, niinkuin niin monen muun on tapa tehdä. Ja jollei hän aina ole tehnyt kaikkia, minkä hän olisi voinut hukkuneita henkiin saattaaksensa, eihän kukaan voi odottaakaan, että pakanojen ja katolisten edestä tekisimme samaa kuin oman lihamme ja veremme edestä. Ja tekisivätkö hekään sen enempää meidän edestämme? Ja jos Toby joskus on haalinut kokoon vähäisen, mitä pahaa siinä olisi ollut? Mitä meidän tarvitsee korjata kaluja ja kapineita kuolleille taikka noille Lontoon herroille, jotka tulevat tänne paperinensa ja kyninensä pistämään nokkaansa semmoisiin, joihin heidän ei tule mitään? Mitä he muuta tekevätkään, kuin hävittävät meitä köyhiä raukkoja, joilla on luonnollinen oikeus siihen mitä Luoja antaa rannoillemme nousta? Eilen minä toimitin mr Hugh'in tänne, hän rukoili niin kuin enkeli, ja se teki pojan vähän hyvää siksi kerraksi, mutta tänäpänä hän on huonompi kuin koskaan, jopa peräti hullu, ja vannoo, että hän menee viemään takaisin kaikki, mitä hän on koonnut. Ja se," jatkoi eukko puhjeten ääneensä vaikeroitsemaan, "minusta on viskata pois Kaikkivaltiaan lahjat."
Samassa silmänräpäyksessä näkyi Tobyn kalveat, laihat ja hurjat kasvot takakamarin ovesta. Hänen äänensä oli kuitenkin vakava ja tasainen, kun hän lausui:
"Mrs Kitty, minä puhuin tuosta master Hugh'ille, ja hän sanoi varsin oikeaksi antaa otetut takaisin, ja niin sanoi pastori Wesley myöskin, kun kävin häntä tuolla nummella kuulemassa. Hän sanoi, että raamattu puhuu 'heidän mahdistansa, joka ei kuole, ja tulesta, joka ei sammu,' ja että se merkitsee, että jokainen syntinen, joka joutuu helvettiin, saa omat vaivansa omien syntiensä mukaan. Ja hän sanoi, että mato alkaa kalvaa sieluamme jo nyt, kun heräämme syntejämme tuntemaan. Ja hän oli tuskin sanonut sen, mrs Kitty, ennenkuin sydäntäni alkoi kalvaa, ja siitä saakka kalvaminen ei ole lakannut hetkeksikään. Ja jos se nyt viikon päivissä on saattanut minun epätoivoon ja hulluuteen, mitä se sitten koko ijankaikkisuudessa tekeekään! Pastori Wesley sanoi, että helvetissä kaikki olemme varsin valveilla, niin että aina tunnemme syntimme ja vaivamme. Mutta, mrs Kitty, hän sanoi myöskin, että kaikki voivat päästä sinne tulemasta, jopa minäkin. Hän sanoi, että voimme saada syntimme anteeksi, että Kaikkivaltiaan anteeksi-antamus on niin vapaa kuin taivaan ilma, ja että Herran Jesuksen veri voi pestä koko mailman synnit valkoisiksi kuin lumi. Mutta hän ja master Hugh sanovat molemmat, että Herra voi nähdä varsin lävitsemme, ja ettei löydy muuta keinoa saada häntä uskomaan, että todellakin murhehdimme syntejämme, kuin että luovumme niistä kokonaan ja palkitsemme, niin paljon kuin voimme, mitä olemme rikkoneet. He sanovat, että synti ja helvetti seuraavat toinen toistaan ja ovat peräti erottamattomat. Niin että minun ei auta mikään muu kuin mennä antamaan itseni ilmi."
Ewelyn oli suuressa mielenliikutuksessa. Kun tulimme kotia ja kerroimme tämän kaiken äidilleni, hän itki monta katkeraa kyyneltä ja sanoi lopulta pyyhkien silmiänsä:
"Kitty kultani, minä en voi selittää, kuinka tämä sopii yhteen kirkolliskokoustemme sääntöjen ja päätösten kanssa. Nämät ovat saaneet alkunsa pyhistä miehistä, ja mr Wesley ei näytä panevan niihin niin suurta arvoa, kuin olisi syytä toivoa. Ja sitäkään minä en voi pitää viisaana, että tietämättömien ja oppimattomien miesten annetaan saarnata ja opettaa. Mutta hänen sanansa ovat raamatun ja rukouskirjan sanoja ja hänen vaikutuksensa on niinkuin Jumalan lähettämän enkelin. Mitä voimmekaan muuta, kuin antaa Jumalalle kunnian?
"Minä olen pelännyt," jatkoi hän hetken päästä, "että mr Wesleyn kiivaus olisi sokea ja hurja, ainakin hyväntahtoinen, mutta erhettynyt, mutta kiivaus tuskin voikaan olla hurja, kun se tarkoittaa työtä rakkaudessa, taikka sokea, kun se johdattaa niin monta miestä valkeuteen."