Siitä on nyt viikon päivät, enkä minä vielä ole rohjennut Hugh'in tuumia äidilleni mainita, tuskinpa luoda silmäni niihin rakkaisin huoneisinkaan, jotka olivat minulle ja Hugh'ille aiotut.
Ewelynille olen puhunut kaikki. Hän puuttui kohta asiaan sillä innostuksella, joka on hänen luonteellensa omituinen. Orpana Ewelynistä olisi todellakin tullut kelpo sankarin vaimo, taikka sankaritar omasta puolestansa. Hän puhuu niin kauniisti siitä suuresta ilosta, kun saa julistaa tuota iloista sanomaa, joka voi tehdä Länsi-Intian orjat vapaiksi, kun saa saarnata elämän evankeliumia Amerikan siirtolaisille, jotka kenties eivät koskaan ennen ole siitä kuulleet taikka kumminkin ainoastaan heikkona kaikuna esi-isiensä ajoilta. Kaikissa eteläisissä siirtomaissa, sanoo hän, löytyy tuskin kaksikymmentä pappia, ja useat niistä ovat semmoisia, jotka ovat paenneet pois siitä syystä, etteivät kelvanneet Englannissa olemaan. Ja sitten, sanoo hän, siellä on kaikki ne pahantekiät, jotka Englannista ovat maanpakolaisuuteen ajetut, ja nämät levittävät myrkkyänsä kasvatusmaitten neekereihin.
"Kuinka suuresti he kaikki totuutta tarvitsevat," sanoi hän, "ja mikä jalo tehtävä sitä heille julistaa!"
Orpana Ewelyn näyttää tuntevan noitten ihmisten ja heidän tarvettensa puolesta, niinkuin hän itse olisi heidät nähnyt ja heihin tutustunut. Minun on niin vaikea tuntea jotakin rakkauden- ja mieltymyksen-tapaista outoja ihmis-joukkoja kohtaan. Jos olisin nähnyt yhden ainoan noista orja-raukoista, jos olisin tuntenut yhden ainoan pahantekiä-paran kiusaukset ja synnit, sitten olisi varsin toista. Täällä kotona minä tunnen jok'ainoan miehen ja jok'ainoan naisen ja jok'ainoan pienen lapsen, ja suuri ilo oli ajatella Hugh'ia heitä kaikkia opettamassa ja auttamassa.
Kun Raamattu sanoo, "että Jumala rakasti mailmaa," sillä ainakin ymmärrettänee, että hän tuntee ja rakastaa jokaista yksityistä miestä, jokaista naista ja jokaista lasta koko mailmassa, — rakastaa ja surkuttelee itse-kutakin, hänen eri tarvettensa, hänen murheittensa, riemujensa, luonteensa ja mielenlaatunsa mukaan. Mutta me? Kun sanomme rakastavamme ihmis-joukkoja Amerikassa taikka muualla, joista emme tunne yhtäkään miestä, mitä se merkitsee? Jos puolet heistä hukkuisivat maanjäristykseen, minä kyllä en vuodattaisi niin monta kyyneltä, kuin jos jotakin tapahtuisi Bettylle taikka Rogerille. Eikä sydämemme myöskään tykytä nopeammin, kun kuulemme noitten kaukaisten onnesta ja menestyksestä puhuttavan.
Jos kuulisin, että tuhannet heistä todellakin ovat katuneet syntejänsä, saaneet anteeksi ja löytäneet rauhaa Herramme Jesuksen Kristuksen uskossa, minä kyllä iloitsisin, mutta se ei täyttäisi koko sydäntäni niin suurella riemulla, kuin jos saisin kuulla, että Toby Treffry iloitsee Vapahtajastansa. ja tekee kaikkea hyvää, mitä hän voi, katumuksensa vilpittömyyttä osoittaaksensa.
Pari päivää sitten rohkenin puhua tästä Hugh'in kanssa. Minä pelkään minussa olevan suurena vikana, etten todellakaan voi rakastaa ihmis-joukkoja, joitten jäseniä en ole koskaan nähnyt, niinkuin muut kristityt näyttävät tekevän. Mutta eipä tuntunutkaan siltä, kuin Hugh olisi siitä paljon piitannut, vaan hän sanoi ainoastaan:
"Kitty, meidän taivaallinen isämme rakastaa todellakin ihmis-joukkoja ja itsekutakin ihmistä erityisesti. Vapahtajamme vuodatti kyyneliä niitten kaikkien tähden ja kuoli heidän edestänsä. Ja rakastathan sinä Häntä. Eikö siinä ole kylliksi taivuttamaan sinua kaikkia ihmisiä auttamaan?"
Ja se auttoi, sillä minä tunsin siinä olevan kylliksi minua taivuttamaan. Mikä runsas palkinto jokaisesta vaivasta ja jokaisesta uhrauksesta, jos voisi nostaa yhden ainoan iloisen katseen Vapahtajan silmiin, hänen, jonka pää meidän tähtemme lyötiin ja orjantappuroilla kruunattiin. Ja hän on yhä edelleen sama Vapahtaja, ja ilo siitä, että voimme tehdä hänelle mieliksi, on yhä edelleen sama ilo myöskin.
Minä olen nyt puhunut äidilleni tuumasta lähteä Amerikkaan lähetyssaarnaajaksi. Eikä hän ole siitä pahoillansa. Hän sanoo useasti ihmetelleensä, minkätähden Kristuksen valtakunta ei näytä levenevän, vaan on rajoitettuna vähäiseen osaan maanpiiriä, kun muut osat siitä vielä ovat pimeydessä. Hän sanoo että hän olisi pitänyt sitä suurimpana kunniana, jos hänellä olisi ollut joku poika, joka tämmöisessä toimessa olisi lähtenyt ulos kadotettujen ja viheliäisten luoksi.