Orpana Ewelyn vaatii vaatimalla, että kaikki seuraisimme häntä Lontoosen, kun hän palaa sinne. Hän sanoo, että äitini näyttää kovin heikolta ja kivulloiselta, mutta hän on varma, että joku täti Beauchampin oppineista lääkäreistä voisi hänen terveytensä palauttaa, koska se ei näytä olevan pahasti pilalla. Paitsi sitä, sanoo hän, voi ilmanvaihetus tehdä ihmeitä, erittäinkin niin vaivaloiselle yskälle, kuin äitini on. Mutta Betty ei tahdo ottaa tätä korviinsakaan. Hän sanoo, että se olisi Jumalan kiusaamista. Kaikkivaltias, sanoo hän, tietää mikä missis'iä vaivaa, ja hän osaa hänet myöskin parantaa, jos hän voi parantua, mutta jollei hän voi, kaikki matkat mailman toisesta päästä toiseen ainoastaan väsyttävät ja pahentavat häntä. Kaikkein vähemmin hän voisi uskoa mitään hyvää seuraavan oleskelemisesta Lontoossa, jonka hän pitää kovin pahana paikkana, missä ihmiset vaatettavat itsensä hurjasti ja elävät hekumassa.
Hän myönnyttää kyllä (vastauksena minun nöyrään muistutukseeni), että meidän tulee käyttää niitä välikappaleita, jotka Jumala on meille antanut, mutta hän ei saakaan uskotuksi, että ne seisovat siinä, että ihmiset niinkuin hupsut, "kulkevat maita ja mantereita lääkärejä etsimässä." Täällä on arominttua ja johanneksenkukkia ja koko joukko muita terveellisiä kasveja, jotka Kaikkivaltias on istuttanut meidän ovemme eteen. Ja tuolla Falmouth'issa on tohtori, joka viisikymmentä vuotta on iskenyt suonta, laastaroinnut ja tohtoroinnut, ja jonka apua kaikki ihmiset koko paikkakunnassa ovat hakeneet, ja jollei muutamat ole paranneetkaan, onpa myöskin semmoisia, jotka eivät koskaan parane, laastaroittakoon ja tohtoroittakoon heitä kuinka paljon tahansa. Hän sanoo myöskin, että raamatussa seisoo yhtä toista lääkärien halventamiseksi, mutta ei mitään heidän eduksensa. Kuningas Afa ei parantunut heidän neuvoistansa, ja vaimo-parka evankeliumissa, joka "oli paljon kärsinyt monelta parantajalta ja oli kustantanut kaiken hyvyytensä, ei mitään apua tuntenut, vaan oli käynyt paljon pahemmaksi." Hän toivoi, ettei missis'in kävisi samalla tavalla, mutta, lisää hän, jos niin tapahtuisi, se ei olisi missis'iä, tuota rakasta, hyväsydämistä ja hentoa sielua, jota hän siitä syyttäisi.
Ewelyn on kuitenkin saanut asian mieltänsä myöten kääntymään, ja viikon päästä lähdemme matkaan.
Tänäpänä Hugh ja minä kävimme leski Treffryn luona hyvästi sanomassa. Hän oli ulkona, mutta me tapasimme Tobyn kyyristyneenä takan ääressä samassa toivottomassa tilassa, jossa Ewelyn ja minä edellisellä kertaa olimme hänen äitinsä kohdanneet. Toby oli käynyt tuomarin luona ryöstöjänsä takaisin antamassa, mutta oli kuitenkin vielä yhtä alakuloinen.
"Master Hugh," sanoi hän käheällä ja kuivakiskoisella äänellä, (joka saattoi minun ajattelemaan sanoja: 'Nesteheni kuivui, niinkuin kesällä kuivuu'), "Master Hugh, minä luulen, että käsi, joka piti niin kovasti rahakukkarosta kiinni, oli kuollut. Sanotaanpa että kuolleet kädet pitävät noin kiinni. Mutta yhtä kaikki minä tahtoisin antaa koko mailman, jos poika-raukka vaan jälleen olisi rannan hiekalla, niin että voisin kantaa hänet tänne sisälle valkean ääreen ja koettaa saada häntä henkiin, niinkuin äiti teki isän, kun hän oli hukkunut. Mitä ikinä hän koettikin, hän ei saanut hänen silmiänsä taas auki, ja minä luulen, ettemme olisi saaneet pojankaan silmiä auki. Oi master Hugh, sanokoot pahat henget mitä sanovat, mutta minä en usko, että se olisi onnistunut. Mutta voi, minä tahtoisin antaa koko mailman, jos vaan saisin koettaa!"
"Toby," sanoi Hugh ystävällisesti, kumartuen alas ja tarttuen hänen molempiin käsiinsä, niin että hänen kasvonsa tulivat vapaiksi, ja hän katsoi ylös Hugh'iin. "Toby, sinä et koskaan enää saa nähdä pojan kasvoja rannan hiekalla."
"Enkö minä sitä varsin hyvin tiedä, master Hugh?" vastasi Toby epätoivon äänellä.
"Mutta, Toby," jatkoi Hugh, "jos poika ei vielä olisi ollut varsin kuollut, vaan sinä olisit voinut saada hänet henkiin, miksi rikostasi silloin sanottaisiin?"
"Oi, päästäkäät minua sitä lausumasta, master Hugh," huusi Toby, "minä en voi, minä en voi, vaikka pahat henget kaiken yötä ovat sitä korvaani soittaneet."
"Sinä olisit ollut murhaaja, Toby," sanoi Hugh pitkäänsä ja juhlallisesti.