Tobyn värisi joka jäsen, hänen silmänsä tuijottivat ja hän avasi huulensa, mutta ei saanut sanaakaan puhutuksi. Hän koetti kaikin voimin temmata kätensä irti Hugh'in lujasta kouristuksesta kasvojansa niihin kätkeäksensä. Mutta Hugh piti hänestä kiinni ja katsoi häneen ystävällisellä, mutta läpitunkevalla katseella.
"Sinä olisit ollut murhaaja," kertoi hän. "Mutta löytyy anteeksi-antamusta myöskin murhaajille. Ryöväri ristinpuussa oli epäilemättä murhaaja, sillä hän tunnusti kärsivänsä töittensä ansion jälkeen. Kuningas Taavetti teki murhaa ehdollansa. Tahdotko kuulla, kuinka hän rukoili, kun hän tunsi, niinkuin sinä nyt tunnet?"
Hugh kertoi 51:en psalmin. Hänen puhuessaan tuijottava katsanto katosi Tobyn silmistä. Hän kuunteli; sanat olivat läpitunkevat. Tultuansa 9:een värsyyn: "Puhdista minua isopilla, että minä puhdistuisin, pese minua, että lumivalkeaksi tulisin," sanoi Hugh: "Isoppi oli kasvi, jolla tapettuin elukkain verta priiskotettiin rikollisten päälle. Sen rukouksen me ymmärrämme paremmin kuin kuningas Taavetti, Toby, sillä sen jälkeen Herra Jesus todellakin on uhrannut itsensä meidän edestämme; hänen verensä puhdistaa meidät kaikista synneistämme ja tekee meidät valkoisemmiksi kuin lumi, niin että voimme nousta ja alkaa uutta elämää." Sitten luki hän psalmin päähän asti.
"Niinkuin näet, Toby, löytyy anteeksi-antamusta murhaajille. Olkoon niin, että kiusaaja on oikeassa tuota kauheaa sanaa omaan-tuntoosi kuiskuttaessansa. Mutta hän ei ole oikeassa sanoessaan: 'että sinulle ei löydy anteeksi-antamusta.' Se on valhe, jolla hän pyytää sieluasi murhata. Joka kauheaan totuuteen, jonka hän lausuu, sinun tulee vastata sillä, että lasket sydämesi avoinna Jumalan eteen tunnustaen hänelle kaikki, ja perkeleen valheesen sinun tulee vastata sillä totuudella, että 'Jesuksen Kristuksen, Jumalan pojan, veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä.' Mikään muu ei auta, ja minä olen varma, että jos niin teet, perkele pakenee pois sinusta, ja sinä pääset vapaaksi ja tulet pelastetuksi."
Me laskimme polvillemme ja rukoilimme yhdessä, ja kun taas nousimme ylös, Toby sanoi: "Jumala siunatkoon teitä, master Hugh. Te uskotte todellakin, että löytyy toivoa!"
Ennenkuin lähdimme, Hugh otti leski Treffryn rukouskirjan ja käski Tobyn oppia 51:en psalmin. Lähtiessämme hän istui ja tavaili niin ahkeraan, kuin se olisi ollut vast'ikään taivaissa kirjoitettu ja paki-parastaan häntä varten.
"Minä toivon," sanoi Hugh palatessamme, "etten ollut liian ankara taikka liian pikainen tuomiossani, mutta minä tunsin, että poika-raukan tuska oli liian totinen ja syvä varsin helposti parattavaksi, ja että ainoana keinona oli ryhtyä häneen juurta jaksain. Tobylle on tällä haavaa siunaukseksi, että hän ei osaa helposti ja sujuvasti lukea. Joka värsy maksaa hänelle enemmän työtä ja vaivaa, kuin jos hän kantaisi raskaimpaa taakkaa rannasta. Ponnistus on hänen hämmentyneen mielensä asettava, niin että hän pian kykenee käsittää, mikä hänen syntinsä oikein on. Ja sanat toivoakseni antavat hänen levottomalle sydän-raiskallensa rauhaa."
Ja Hugh ja minä olisimme saaneet viettää koko elin-aikamme ahkeroitessamme naapureitamme tällä tavalla heidän suruissansa ja murheissansa auttaa ja lohduttaa! Mutta minä en tahdo valittaa. Jos voisin nähdä koko elämäni tien eikä ainoastaan yhden pienen askeleen, minä varmaankin soisin kaiken käyvän juuri niin, kuin Jumala on määrännyt. Sentähden tahdon jättää itseni Hänen haltuunsa, joka tässäkin silmänräpäyksessä näkee koko sen tien, jonka minun tulee käydä.
Jackilta on nyt vihdoinkin tullut kirje. Se on lyhyt ja täynnä loistavimpia toiveita. Hän on ollut kahdessa, kolmessa kahakassa, joita hän suurimmalla tarkkuudella kuvailee. Hän ikävöitsee kiivaasti tappeloa. Tähän asti hänen seikkailunsa hänelle ainoastaan ovat tuottaneet jonkun naarman, vähän kunniaa ja monta ystävää. Parhaiksi ystäviksensä hän sanoo muutamia nuoria aatelismiehiä, joitten nimille Ewelyn pudistaa päätänsä. Ewelyn sanoo heitä Lontoossa hoettavan kovin hurjiksi, ja yksi heistä on tunnettu pelaajaksi. Jack sanoo suurimmalla säästäväisyydellä ja kotoa saatujen ystävällisten lähtölahjojen avulla tuskin voivansa tulla palkallansa toimeen. Nuori upsieri ja vanhan Cornwallin aatelismiehen poika, hän sanoo, ei saa olla kopeitten onnenkohottamien halveksittavana, ja jos hän joskus vähän jääkin takapajulle, joku hyvä onni ennen pitkää tulee hänelle osaksi ja kaikki sen kautta taas säntilleen.
Hän ei vielä ole saanut viran-ylennystä. Mutta useampia kaupunkeja on valloitettavana, ja paitsi sitä, sanoo hän, onpa jalompiakin tarkoituksia mailmassa kuin ylennyksen voittaminen. Jälkikirjoituksesa hän lisää: