Tämä virsi, sanoi Toby, asetti uuden kuvan hänen sisällisten silmiensä eteen. Poika-raukan kalveitten kasvojen verosta, jotka viime aikoina yöt päivät olivat häntä vastaan tuijottaneet, hän nyt näki edessänsä toiset kasvot, kasvot kalveat, vaan ei hengettömät, joitten silmät, sisään-painuneina tuskasta ja täynnä rakkautta, sanomattomalla säälillä olivat hänessä kiinni. Hän käsitti, että "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti mailman itsensä kanssa." Hän tunsi, että se oli vanhurskaan tuomarin kasvot, jotka niin hellästi ja leppeästi katsoivat alas ristinpuusta hänen päällensä, ja että Herra itse hänen siassaan oli kärsinyt vaivoja, vielä suurempia, kuin mitä hän itse oli itsellensä pelännyt. Hän tunsi, että hänen syntinsä olivat anteeksi annetut.
Hänen sydämensä oli pakahtua ilosta sovituksen suuresta salaisuudesta, ja hän veisasi.
Sua, Jesus, kaunis kruununi,
Ma aina tahdon rakastaa,
Jos minkä kääntyis mailmani,
Jos vihas mua kauhistaa
Tai mulle olet suopuinen,
Sua rakastan ma kuitenkin —
Sa lahja olet ainoinen,
Jon voittaa pyydän sittenkin.
Missä ikinä hän kulki ja viipyi, hänestä oli kuin Vapahtajan kuolevat kasvot kaikessa jumalisen rakkauden ja armon täydellisyydessä olisivat kumartuneet alas hänen ylitsensä, ja kuin sanat: "se on täytetty! Isä anna anteeksi!" olisivat täyttäneet koko mailman suloisella musiikilla. Hän ei voinut mitään muuta nähdä eikä kuulla.
"Ja kuinka sinun nyt on?" kysyi äitini.
"Nyt, missis" vastasi Toby, "minä taas näen kaikki asiat, niinkuin oikeastaan ovat, mutta onpa niinkuin kaikki olisivat sisällisesti muuttuneet, vaikka ulkopuoli on sama. Kirous on otettu kaikista pois. Kuolleen poika-raukan kasvot minä näen taas, mutta minä en enää pelkää niitä, sillä ne ikäänkuin sanovat minulle: 'älä tee mitään minun edestäni, Toby, se on myöhäistä, minä en tarvitse mitään: älä tee mitään minun edestäni, vaan kaikkien muitten edestä minun tähteni.' Ja molempien kasvot hämmentyvät minusta toisiinsa, hukkuneen poika-raukan ja Hänen, ja ne sanat, jotka molemmat puhuvat, ovat ihan samat: 'Ei mitään minun edestäni, minun on nyt kaikki hyvin, mutta kaikkien muitten edestä minun tähteni.' Ja se on tätä," jatkoi Toby, "jota toivon saavani tehdä, ennenkuin kuolen."
"Kuinka, Toby, mitä sinä tarkoitat?"
"Nähkäät, missis" vastasi Toby, "minä käyn nyt ja odotan haaksirikkoja paljon enemmän kuin koskaan entisiin aikoihin. Minä etsiskelen laivaväkeä enemmän kuin koskaan ennen lastia. Ja minä toivon varmasti, että Herra ennen pitkää antaa minun pelastaa jonkun ihmis-paran, että Hän antaa minun nähdä jonkun hengettömän sielun taas virkistyvän äitini vanhan takan edessä. Ja silloin saan tuntea, kuinka kahdet kasvot katsovat alas taivaasta minun päälleni, hukkuneen poika-raukan ja siunatun Herran! Ja siinä olisi kyllä enkelillekin, jos enkeli koskaan voisi tuntea sitä häpeää, sitä syntiä ja niitä katkeria soimauksia, joita minä sydämessäni olen tuntenut, ja jotka tekevät sen minulle autuudeksi, kun ainoastaan saan luoda silmäni Hänen pyhien kasvojensa puoleen."
"Ja sillä välin?" kysyi äitini.
"Sillä välin? Nähkäät," vastasi Toby, "pastori Wesley sanoo, että kaikkien Jumalan käskyjen summa on rakkaus; ja kun nyt tiedän Jumalalle otolliseksi, että olemme hyväntahtoisia ja auttavaisia toinen toistamme kohtaan, onpa oikein merkillistä, kuinka monta tilaisuutta olen saanut hänen mieltänsä noudattaa. Tuskin yhtäkään päivää menee, ilman että joku semmoinen tilaisuus ilmaantuu."