Minä hämmästyin ensiksi kuullessani, että Betty luuli itsensä mahdollisemmaksi taivaasen pääsemään kuin oma rakas äitini, mutta minussa nousi lempeämmät ajatukset, kun näin nuot karkeat, mutta kuitenkin ystävälliset kasvot täynnä kyyneliä, jotka, sen tiesin, eivät olleet ruumiillisen kivun pusertamia. Niin tyvenesti kuin suinkin taisin, minä sentähden sanoin: "Betty, luuletteko todellakin itsenne mahdollisemmaksi näkemään Jumalaa kuin äitini."
"Mrs Kitty kultani, minä puhuin sisällisestä todistuksesta. Minä en ole varma, ymmärsikö rakas missis-parka mitä minä tarkoitin, kun hänelle siitä puhuin. Se on Jumalan lahja, ja hän antaa sen köyhimmille syntisille ansiotta ja ilmaiseksi. Minäkö mahdollisempi kuin missis! Yhtä hyvin voisin ajatella itseäni paremmaksi kuin enkeli. Mutta minä olen saanut tuntea, että syntini ovat anteeksi-annetut, ja minä en ole varma, onko missis sitä tuntenut. Minä olen suuri syntinen, ja parhaimmassakin tapauksessa olen ollut yksipäinen ja äreä vanha nainen, niin etten voi toivoakaan muuta kuin kaikkein alhaisinta siaa taivaassa — vaikka Kaikkivaltias kuinka kauan hyödytöntä palveliatartansa säästäisikin. Paras lienee sentähden, että kohta saan muuttaa kotia."
Kun näin hänen kääntävän kasvonsa pois kyyneliänsä salataksensa — vanha spartalainen kuin hän olikin — sydämeni nöyristyi hänelle, ja minä olin vähällä nöyristää polvenikin.
Hän olisi mielellään mennyt kuolemaan meidän kaikkien edestämme ainoastaan hankkiaksensa meille aikaa paremmin valmistumaan taivaasen taikka voittamaan korkeamman sian Jumalan valtakunnassa.
Hetken aikaan minä en saanut sanaakaan puhutuksi. Silloin johtui mieleeni mr Herbertin virsi Jumalan oikeudesta, ja minä kerroin ja selitin Bettylle sen osan siitä, jossa oikeudelle lausutaan:
"Kun suorana on velka suuri,
Sa olet mun,
Mun vihatun —
Niin Herran sana lausuu juuri —
Sua silmään katson — Jumalan
Vanhurskauden omistan."
Minä puhuin hänelle kuinka äitini silmät loistivat, kun hänelle luin nämät rivit.
"Eikö tämäkin ole vakuutusta armon osallisuudesta?" minä kysyin.
"Niin, mrs Kitty," vastasi Betty, "siltä kumminkin näyttää, ja minä luulenkin, että Kaikkivaltias antaa ihmisten puhua asioista ja seikoista kunkin omalla tavallaan, ja jollei se aina ole niin selkeää kuin sen sopisi olla — joka miehen asiana ei olekaan puhua selkeästi — Herra kuitenkin ymmärtää, mitä tahdotaan sanoa, sillä mrs Kitty, epäilemättä Kaikkivaltias ymmärtää kaikki. Minä ajattelen välisti, minä, että hänen edessänsä kaikki tyyni olemme kuin änkyttäväiset lapset, ja jollemme aina voi saada selkoa muitten ihmisten änkyttämisestä, Hän, joka on kaikkien meidän isämme, sen kyllä voikin. Varmaan hän kumartuu ja kuuntelee, siksi kuin hän saa selvon, kuinka asian on, ja vähitellen hän opettaa meitä puhumaan yksinkertaisemmin, niin että voimme toinen toisemme ymmärtää. Mrs Kitty, kultani," jatkoi hän kuivaten silmiänsä raitin kulmaan, "te olette ihmeellisellä tavalla rauhoittaneet ja ilahuttaneet minua — niin, ihmeellisellä tavalla, ja Kaikkivaltias teitä siitä runsaasti siunatkoon."
"Betty, te ette millään muotoa saa kuolla," minä sanoin, lykäten pois pienen harmaan hiussuortuvan, joka oli langennut hänen silmillensä, "teidän täytyy tehdä parastanne terveeksi tullaksenne. Meidän on mahdoton olla ilman teitä, Betty, sitä ei kukaan meistä tahdo eikä voi."