Minä istuin tänäpänä mielipaikassani metsässä, pienen lähteen ääressä, joka kuohuttaa vettä niin hiljaa, niin hiljaa, ilman vähintäkään pauhua taikka humua, jotta useasti tulen ajatelleeksi lammikkoa, jonka enkeli liikutti, antaen sen vedelle parantavan mahdin, ja niin suuri on elonvoima kaikissa esineissä tämän pienen lähteen lähisyydessä, että se näyttää lähtevän itse lähteestä. Siellä nousevat ensimmäiset kevätkukat, ja minä tiedän sen aivan hyvin, sillä niistä minä joka vuosi sidon ensimmäisen kukkakimpun äidilleni, ja minusta on välisti kuin näitten kukkain ja lehtien olento riippuisikin jostain muusta kuin auringosta, vedestä ja ilmasta. Minusta on kuin joku rakastava käsi niitä suojelisi, ja useasti tulee mieleeni, eikö ole muita olentoja mailmassa kuin ne, jotka tunnemme, ympärillämme Jumalan luotujen töitten keskellä toimimassa. Me puuttuvaiset ihmiset käytämme koneita vaivan ja ajan säästämiseksi, mutta missä työ ei ole huokaus, vaan ilo, ja missä työntekiät ovat kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhansia ja taas tuhat kertaa tuhansia, miksikä kuollut konehisto toimittaisikaan sitä, jonka elävät kädet niin paljon paremmin saavat aikaan?

Mutta Hugh sanoo, että, oli kuinka oli, tästä riippuu verrattain vähän, sillä Jumalan luodussa mailmassa ei mikään tapahdu hengettömien, ikivanhojen lakien johdosta taikka konehiston kautta, joka ylimuistoisista ajoista on ollut käymässä. Kaikkialla on elävä liikevoima eikä kuollut konelaitos, joko onnellisten, palvelevien henkien aikaan-saattama, taikka ainoan, itsetyisen, joka paikassa läsnä-olevaisen, kaikkivaltiaan Jumalan herättämä.

Rukkimme taikka ompeluksemme ääressä istuessamme äidilläni ja minulla on pitkät pakinat, ja minusta näyttää melkein siltä, kuin olisi se ahtaitten ajatustemme tunkeminen Jumalan neuvoshuoneesen, joka suureksi osaksi taikka kokonaankin synnyttää vaikeuden käsittää kysymyksiä entamääräyksestä ja vakuutuksesta, joista niin monet kristityt näihin aikoihin niin suurella katkeruudella riitelevät.

Me vaadimme lyhytmielisyydessämme, että kaikki olisi muuttumattomilla päätöksillä ja järkähtämättömillä suostumuksilla ratkaistu ja vahvistettu, unhottaen, että tämmöisillä on voima ja arvo meidän välillämme, juuri sen tähden että ihmiset, jotka niitä tekevät ja rakentavat, voivat muuttua taikka kuolla. Mutta suuri turvallisuus lahjojen suhteen seisoo siinä, että se on Jumala itse, joka niitä antaa. Antaja elää aina ja on aina läsnä. Minä en usko, että hän meille antaa muuta takausta, ja minä olen varma, että me emme muuta tarvitsekaan. Hugh kirjoitti kerta tästä:

"Epä-usko, niinkuin Eevakin, vaatii vakuutusta, joka ei riipu Jumalasta. Mutta semmoinen riippumattomuus ei ole muuta kuin kuolema. Uskolla sitä vastaan, joka vakuutuksena eli takauksena Jumalan lupauksista vastaan-ottaa Jumalan itse, ei tämmöisessä riippumisessa ole ainoastaan vakuutus, vaan elämäkin. Epä-usko rakastaa järkähtämättömiä päätöksiä, vahvistettuja tuomioita turvatuksi itseänsä tunteaksensa. Mutta Jumala ei anna meille semmoisia kehnoja, hänestä itsestä erotettuja järkeis-päätelmiä. Hänen lupauksensa ovat kaikki mieskohtaisia, kaikki aiotut uskolle, joka todella on. Hän sanoo: 'Minun lampaani ei pidä hukkuman ijankaikkisesti, eikä pidä yhdenkään repäsevän heitä minun kädestäni.' 'Minä en sinua koskaan heitä enkä hylkää.' 'Kenen pitää meitä Kristuksen rakkaudesta erottaman?'

"Jos kylmä, kuollut sydän, joka vaatii vakuutusta ikäänkuin itseänsä vastaan, sentähden kysyy: 'Mutta enkä minä voi kiskoa itseäni sinun kädestäsi? Enkö minä voi kieltää sinua? ja jollei mikään, ei ne kappaleet, jotka ovat, eikä ne kappaleet, jotka tulevat, ei elämä eikä kuolema, voi meitä Kristuksen rakkaudesta erottaa, eikö kumminkin synti sitä voi?' — ei kuulu muuta vastausta kuin tämä: 'Minä rakastan, minä olen luja — pysykäät minussa!' Jos etsimme jotakin lupausta uskolle semmoiselle, joka on ollut, mutta ei enään ole; jotakin kehoitussanaa muille kuin niille, jotka kääntyvät Jumalaan, saamme turhaan hakea koko raamatun. Jos käännymme Jumalaan, kaikki käy selkeäksi, mutta jos käännymme Hänestä pois, kaikki käy pimeäksi. Jumala ei anna mitään lupauksia, paitsi ainoastaan uskolle, työssä elävälle uskolle.

"Mutta jos vapiseva, Jumalaan liittyvä sydän itkien tekee kysymyksen: 'Voinko joskus luopua sinusta?' saadaan sama vastaus, vaikka toisella äänellä, hellimmän säälin äänellä: 'Pysy vaan minussa — minä rakastan, minä olen luja.' Vahvalle uskolle tämä on täysi ja täydellinen vakuutus; heikolle uskolle ei käy mitään täydellisempää antaminen. Jos koko mailman taitavimmat uskon-oppineet ja lakimiehet yhdistyisivät ajatuksellisiin lauseisin puettua kaavaa uskovaisen vakuutukselle hankkimaan, arkuus ja epätoivo epäilemättä löytäisivät jonkun tempun itseänsä ulos-sulkeaksensa. Jumala käy sentähden luullakseni toista tietä, niin että hän juuri vakuutuksen puutteen kautta pakoittaa murheellista ja epäilevää sydäntä hakenemaan hänen luoksensa vakuutukseen, joka on autuaallinen turvallisuus, olkoon siitä sitten selvä tieto taikka ei. Jos siitä on selvä tieto, silloin se myöskin on elämä, rauha ja riemu Pyhässä Hengessä, silloin se on turvallisuus Isän asunnossa, hänen sydämensä pyhyydessä.

"Ja jos kerta olemme niin pitkälle päässeet, me ainoastaan hymyilemme inhimillisille säännöille ja päätöksille, mutta itkemme silmämme kuivaksi rakkaan isänsydämen turvissa, sanoen: 'Sinä yksin olet vakuuteni.'

"Jumala ei tahdo antaa meidän nojata mihinkään joko töihin taikka sanoihin, jotka ihmiset ovat antaneet; ei mihinkään olleesen taikka olevaiseen, joka on hänestä itsestä erotettu. 'Yhdistys Jumalan kanssa,' sanoi äitini, 'on lunastuksen pää-määrä ja tarkoitus.' 'Sinä, Herra olet verelläs meitä Jumalalle lunastanut.' Jumala rakastaa meitä liiaksi salliaksensa, että jokin meille palkitsisi henkemme yhdistyksen hänen itsensä kanssa."

* * * * *