Niin, ijankaikkisten kukkulain huipuilla ei ole ijankaikkinen lumi, siellä ei ole ääretön tyhjyys, vaan taivas ja Jumala. Ja missä hän on, siellä mekin saamme olla, siellä kaikki meillekin tulee niin selkeäksi, kuin se hänelle itselle on.

Ja sillä välin kuin tätä odotamme, sinä, kallis Vapahtajamme, olet meidän kanssamme täällä maan päällä; ja sinä, joka rakastat meitä enemmän kuin veli, enemmän kuin äiti, joka tiedät kaikki, jopa Jumalan hyvyydenkin, tiedät myöskin, että kaikki on hyvin ja siihen sinä tyydyt.

Minäkin tahdon tyytyä siihen.

Yhtä minä kuitenkin suuresti soisin — minä soisin että saarnaaja, jonka kuulin Bristolissa, mr Whitefield tulisi tänne näille ihmisraukoille, tälle äärettömälle kansan paljoudelle puhumaan! Minä luulen, että heillä siitä olisi lohdutusta. Kenties hän jo on puhunutkin heille auttaen niitä, jotka ovat kuulleet häntä.

Hackney, lähellä Lontoota.

Seutu, missä setä ja täti Henderson asuvat, sanotaan Hackneyksi. Minä en olisi uskonut, että kauppamiehen asunto voi olla niin soma ja kaunis. Isäni sanoo aina Henderson sisartansa "Patientia paraksi" tarkoittaen sillä, että hän on peräti alentanut itsensä mennessään naimisiin "porvarin" kanssa; mutta minä kuulen nyt täti Hendersonin sanovan isääni "veli paraksensa," koska hän pitää Cornwallia jonkunlaisena kolkkona kellarinholvina maan päällä, jossa vietämme ainoastaan aaveen-tapaista olemusta, joka tuskin ansaitsee elämän nimeä.

Niin, jos kaikki olisi rikkaudella, loistolla, komeilla huonekaluilla ja kalliilla vaatteilla, silloin täti Henderson eittämättä olisi oikeassa; mutta löytyyhän muitakin tavaroita kuin nämät!

Jumalan armorikkaudet, hänen hyvyytensä ja laupeutensa, joita, niinkuin raamattu sanoo, maa on täynänsä, ja jotka alati vuotavat tyhjentymättömästä lähteestä, ovat onneksi yhteiset kaikille niille, jotka uskossa tahtovat niitä omistaa.

Minua kummaksuttaa, että muutamat ihmiset täällä Lontoossa ajattelevat koko muuta mailmaa ainoastaan synkeäksi, enemmän taikka vähemmän, tähdelliseksi ulkosyrjäksi tähän suureen kaupunkiin.

Kohteliaalla tavalla osoittivat sekä täti Beauchamp että orpanani hämmästystänsä ja mielihyväänsä siitä, että minä en syö sormillani enkä puhu niinkuin maatolvana. He ovat alentaneet itsensä ihmettelemään, että minä voin käyttää itseni, niinkuin käytän, vaikka tähän asti olen niin vähän mailmaa nähnyt.