Orpana Tom Henderson on tullut kotia. Hänessä ei ole orpana Harry Beauchampin vapaata ja liukasta olentoa. Alusta hän näytti vähän saamattomalta ja kainolta, mutta nyt hän on tottunut minuun ja minä häneen, ja me olemme tulleet oikein hyviksi ystäviksi. Hänen suuret, kysyväiset silmänsä, jotka alusta takkuisten kulmakarvojen alta iskivät niin epäluuloisia silmäyksiä, katsovat nyt täydellä luottamuksella minun silmiini.

Kun tänäpänä jumalanpalveluksen jälkeen olimme yhtenä puutarhassa kävelemässä, hän sanoi minulle:

"Kitty orpana, voitko koskaan muistaa saarnan pää-osia?"

"Kotonani", minä sanoin, "saarnassa ei koskaan ollut mitään osia; se oli aina yhtenä jaksona alusta loppuun asti."

"Minä arvaan, ettet sitten pitänyt väliä käydä kirkossa?" hän kysyi.

"Minä kävin aina halusta Herran huoneessa," minä vastasin.

"Kuinka niin?" hän kysyi.

"Se oli äidilleni mieleen," minä sanoin, "ja sitten oli sunnuntai, kun siellä kävimme, päivä, joka on paras kaikista. Tantereet eivät koskaan näyttäneet niin vihannilta eikä pellot niin kullankarvaisilta taikka meri niin kirkkaalta, kuin koska äitini kanssa menin kirkkoon pitäen hänen kädestänsä kiinni. Kotimatkalla hän aina antoi minun noukkia metsän kukkasia, ja nämät ja kaikki muut esineet mailmassa näyttivät minusta silloin raikkaammalta ja kauniimmalta ja ikäänkuin pyhävaatteisin puetulta — aivan niin kuin me itse. Lapsena minä käsitin asian ainoastaan tältä puolelta, mutta nyt minä mielelläni käyn kirkossa muistakin syistä."

"Kitty orpana, saitkos noukkia kukkasia sunnuntaina? Oliko sunnuntai sinusta todellakin parempi ja etevämpi kuin muut päivät?" kysyi hän kummastellen. "Minusta," hän jatkoi, "se aina oli paljon ikävämpi. Minä en silloin koskaan saanut lukea niitä kirjoja, jotka minua miellyttivät, eikä tehdä, mitä minua huvitti. Varmaan kirkkomatkalla semmoisella, josta sinä puhut, ja saarnalla ilman yli- ja ali-osia olisi ollut joku ero, sen minä kyllä uskon. Mutta minulle sanottiin aina, että minä tietysti en voinut pitää sapatista, koska en ollut kääntynyt. Kitty orpana," hän äkkiä lisäsi, katsoen tarkasti silmiini, "sano minulle, oletko sinä kääntynyt?"

Kysymys hämmästytti minua suuresti, enkä minä tietänyt mitä vastata.