"Lapsi parkani," sanoi hän surkutellen, "mikä käsitys sinulla on autuaitten pyhyydestä? Se on ylpeys eikä hurskaus, tyttö, joka täällä erottaa meidät toisistamme. Minä uskon varmaan, että olisi huokeampi puhutella taivaan suurinta pyhää, kuin monta syntis-raukkaa maan päällä. Etkös muista, kuinka Herra itse antoi syntisen vaimon suudella ja kyynelillä kastaa jalkojansa?"
Täti Jeanie sanoo minua aina joko "lapseksi" taikka "tytöksi". Hänen skottlantilaista murrettansa minä en saa osoitelluksi, mutta se miellyttää minua suuresti. Hänen äänessään on sointu niin suloinen ja niin hellä, etten koskaan ole mointa kuullut. Se liikuttaa minua niinkuin rakkaan, kaukaa kuuluvan äänen kaiku.
Hänellä on suuri vara kauniita kertomuksia hurskaista ja hyvistä ihmisistä, jotka hän isoksi osaksi itse on tuntenut. Kaikkein mielukkaimmin minä kuulen hänen puhuvan mr Filip Henrystä Broad-Dakissa Flintshiressä. Yksinkertaisen kodin varallisuus ja hauskuus, yhdistettynä semmoisen opin ja hurskauden kanssa kuin mr Henryn, viehättää minua suuresti. Yhteinen rukoushetki isossa kyökissä, veli ja neljä sisarta, kaikki kasvaneet Jumalan ja vanhempien rakkauden kahtamo-valossa; isä lukukammiossaan, opettamassa, saarnaamassa taikka vankien ja sairaitten luona käymässä; äiti semmoinen kuin vaimo Salomonin sananlaskuissa, joka "nousee jo yöllä, ja antaa perheellensä ruokaa ja pii'oillensa heidän osansa ja kohottaa kätensä köyhille, ja ojentaa kätensä tarvitseville" — tämä kaikki näyttää minusta niin suloiselta, niin pyhältä ja suurelta kuin itse raamatusta otettu kertomus.
Ja sitten mr Henryllä oli niin kauniita sananlaskuja. Yhden niistä: "Rukous on aamun avain ja illan lukko," minä olen kirjoittanut päiväkirjaani äitini otteen jälkeen "Kultaisesta metsälehdosta".
Koko tämä hurskas perhe kuului presbyteriläisiin. Täti Jeanie ei tunne äitini kirjoja paljon enemmän kuin setä Henderson, mutta hän ei pudista päätänsä, kun minä puhun. Hän sanoo:
"Mahdotonta on tietää kaikkia niitä ihmeellisiä teitä, joilla ihmiset tulevat taivaasen; mutta jos vaan rakastavat Herraa Jesusta ja sen valistuksen jälkeen, jonka saaneet ovat, ahkeroitsevat häntä seurata, he eivät ole väärällä uralla. Eikö kerta pappis-vallan pahimpina aikoina ollut englantilainen pappi, joka sanoi itsensä Glasgowin arkkipiispaksi, mutta joka on kirjoittanut niin hyvän selityksen apostoli Pietarin lähetyskirjoista, että John Knox ei olisi voinut parempaa tehdä?"
Kun sentähden joku asia setä Hendersonin luona taikka hänen kirkossansa väsyttää taikka häiritsee minua, minä pujahdan täti Jeanien luo, ja hän auttaa minua kaikesta pulasta. Välisti hän hymyilee kuivakiskoisesti ja sanoo: "Sinä olet epäilemättä lapsi, juuri yhtä viisas kuin se mies, joka teki kirjan: 'Ihmisen velvollisuudet' pilkkakirjaksi sen kautta, että hän kirjoitti naapuriensa nimet jokaisen eri synnin kohdalle." Toisella erällä hän hymyilee suloisesti ja sanoo: "Sinä olet eksynyt lapsi parka, ja minä pelkään, että erämaa juuri nyt on epätasaisempi ja kuivempi kuin ennen, koska se tahtoo harhauttaa niitäkin, jotka kauan aikaa ovat siellä kinanneet; mutta hyvä paimen", hän lisää, "tuntee epäilemättä tien ja tahtoo, juuri sentähden että se on vaikea, sitä hellemmin ja huolellisemmin omaisiansa johdattaa."
Täti Jeanie on kuitenkin presbyteriläinen ja luullakseni puritanikin, aivan niin kuin setä Henderson, ja tämä on, mitä isäni ennen kaikkia kammoo. Hänen miehensä oli kumminkin konvenantti, ja mitä tuo merkinneekään, minä ainakin tiedän, että se on jotain kovin hirmuista, koska muistan pastorimme kerran, samalla kuin hän kiitti onneamme, että elämme niin kristillisessä maassa, puhuneen "veisaavista, kapinoitsevista konvenanteista" sen alennuksen syvimpänä kuiluna, johon presbyteriläisyys on Skottlannin vaivuttanut.
Minusta kuollut puritanisuus on kauhistava asia. Se on ruumis ilman voiteita, ryytejä ja hautakiveä. Paras lienee kuitenkin, että kuollut kantaa kuoleman merkkiäkin, niin että ihmiset niin pian kuin mahdollista huomaisivat erhetyksensä, kääntyisivät pois ja etsisivät elämää, missä sitä on olemassa.
Mutta oi kuinka ihanalta kristillinen elämä jokaisessa eri muodossaan nyt näyttää, ja kuinkapa helppo sitä yhdenlaisuutensa vuoksi onkin tuntea, äidissäni niinkuin täti Jeaniessakin! Se on yhdenlaista siinä, että se on elämää, mutta kuinka erilaisena, suloisen erilaisena se kuitenkin heissä molemmissa ilmaantuu!