Mutta tuo ei ollenkaan ollut, mitä minä olisin suonut. Jack pääsi asiasta itsetyytyväisenä voittajana ja luuli tehneensä varsin jalon työn, kun minulle oli ostanut rihman Hugh Spencerin rahalla, jota hän tietysti nyt kun rihma oli poltettu, ei koskaan ajattelisi maksaaksensa.
Ja Jack on niin rakastettava, että kun minä torun häntä, kaikki tavallisesti häättyy leikiksi; kun isäni taikka Betty nuhtelee häntä, he lopulta aina itse joutuvat väärään ja luulevat itsensä velvollisiksi pyytämään hältä anteeksi, ja kun äitini lempeällä tavallaan oikaisee häntä, hän itse tekee lopun asiasta luulottaen äitiäni, että hän juuri on kääntää uutta lehteä, ja että hän, jo ennenkuin äitini sanoi ajatuksensa siitä, on ollut aikeissa sitä tehdä.
Mutta tuo uusi lehti ei sisällä mitään muuta kuin vanhakaan, ja sydämeni vapisee ajatellessani, kuinka tämä kaikki vihdoin päättyy. Minusta tuntuu niinkuin ihmiset ainoastaan sattumuksesta harvoin pääsisivät oikeaan satamaan.
15 p. heinäkuuta.
Minä tahtoisin mielelläni tietää, onko ollut ketään, joka päivästä päivään varsin tesmälleen on piispa Taylerin sääntöjä noudattanut. Eikä hän kenties juuri sitä tarkoittanutkaan. Minun tapahtuu usein, että yksi ainoa "jumalisuudenharjoitus" ottaa koko sen ajan, joka olisi kaikkiin seitsemään pantava. Niin tapahtuu esim. joku aamu, että minä en voi muuta kuin ainoastaan iloita ajatellessani, kuinka hyvä Jumalani ja Vapahtajani on, sekä kiittää häntä kaikesta hänen hyvyydestänsä ja laupeudestansa. Toisella kertaa minä olen kokonaan lannistunut ajatellessani omaa heikkouttani ja synnillisyyttäni sekä kaikkea sitä, mitä minä ajattelen, puhun ja teen väärin. Juuri tän'aamuna minä en voinut muuta kuin ainoastaan rukoilla Jackin edetä. Minä olen niin levoton hänen puolestansa, ja mahdotonta on olla häntä hellästi rakastamatta yksin kalliin äitimmekin tähden, joka pitää hänestä niin paljon, ja jonka silmäteränä hän on.
Minä tahtoisin mielelläni tietää, onko äitini varsin oikeassa erään asian suhteen. Hän näyttää uskovan, että vaimo on luotu kärsivällisyydellä kestämään ja kantamaan kaikki, mitä mies tieten taikka tietämättänsä tahtoo panna hänen päällensä. Mutta minä luulen, että meidän tulisi koettaa miesten itsekkäisyyttä ja malttamattomuutta meitä kohtaan estää, jo senkin tähden, että siitä on heille itselle yhtä suurta vahinkoa kuin meillekin.
Mutta onko minun lupa niin paljon katsoa raiskaa veljeni silmässä? Tarkoittaako Herra, että olisimme sokeat niitten virheille, joita rakastamme, taikka joll'emme ole sokeat, että ummistaisimme silmämme ja sanoisimme: "Minä en tahdo nähdä." Sitä en voi uskoa, sillä se olisi petosta, ja sen tiedämme, että Herran edessä kaikki petos on kauhistus. Minä luulen Jumalan tarkoittavan, että alati rakastaisimme huolimatta siitä, mitä näemme. Kuinka voimmekaan auttaa toinen toistamme, ellemme näe, missä apua tarvitaan. Meidän ei tule nähdä paljastaaksemme, vaan peittääksemme, ei tuomitaksemme, vaan auttaaksemme.
Rakkaus ei ole sokea, minä olen varma siitä, sillä totinen rakkaus elää ja hengittää ja pitää olentoansa totuudessa.
Se on luonnollisen rakkautemme itsekkäisyys, joka on sokea, se on intohimoinen rakkaus, joka sanoo: "Tämä on minun, sentähden tahdon katsoa sen hyväksi ja julistan jokaisen valhetteliaksi, joka ei sitä myönnytä."
Mutta Jumala on rakkaus. Hän on myöskin totuus, ja Hän sanoo meille: "Te ette ole ilman syntiä; mutta te olette ilman hyvyyttä ja kauneutta, minä olen kuitenkin armahtanut teitä — juuri sentähden, että olette synnillä saastutetut ja kadotetut; minä olen lunastanut teidät, ja minä tahdon tulla teille avuksi!" Emmekö siis mekin heikkoudessamme ja niin paljon kuin voimme, koettaisi olla Hänen kaltaisiansa ja tehdä niinkuin Hän?