Hän oli tuokion ääneti, mutta sanoi sitten:
"Minä luulen, että ottaisin krucifixin ja rukoilisin ja koettaisin pyytää Herraa Kristusta muistamaan, että hän kerta kuoli ristinpuussa meidän tähtemme. Minä luulen, että hän armahtaisi meitä, jos niin tekisimme. Paitsi sitä, Elsa serkkuni", hän lisäsi vähän ajan perästä, "minulla on eräs lause, joka aina lohduttaa minua. Isäni opetti sen minulle, kun olin aivan pikkuinen tyttö, vankihuoneessa, ennenkuin hän kuoli. Minä en muista koko lausetta, mutta näitä sanoja minä en ole milloinkaan unhottanut: Niin on Jumala mailmaa rakastanut, että Hän antoi ainoan Poikansa. Sitä oli enemmän, vaikka olen unhottanut sen; mutta tämän osan minä aina muistin, koska olin isäni ainoa lapsi, ja hän rakasti minua sydämestään. Minä en tiedä tarkoilleen, mitä kaikkia se merkitsee, mutta sen minä tiedän, että ne ovat Jumalan sanat, ja minä uskon vakaasti niitten merkitsevän, että Jumala rakastaa meitä hyvin paljon ja että hän on jollakin lailla isäni kaltainen.
"Minä tiedän", vastasin minä, "että Uskontunnustus sanoo: 'minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaasen', mutta minä en koskaan ajatellut, että Kaikkivaltias Isä tarkoittaisi jotakin meidän oman isämme kaltaista. Minun mielestäni se tarkoitti vaan, että Jumala on hyvin suuri, että me kaikki kuulumme Hänelle ja että meidän tulee rakastaa Häntä. Oletko varma siitä, Eva, jotta se tarkoittaa, että Hän rakastaa meitä?"
"Minä luulen niin, Elsa", vastasi Eva.
"Kukaties se tarkoittaa, että Hän rakastaa sinua, Eva", minä kysyin. "Mutta sinä olet hyvä lapsi ja olet, luullakseni, aina niin ollut; ja me tiedämme kaikki, että Jumala rakastaa semmoisia ihmisiä, jotka ovat hyvät. Tuo lause, näetkö, ei sano mitään siitä, että Jumala rakastaa semmoisia, jotka eivät ole hyvät. Juuri sen vuoksi, etten tosiaan varmaan tiedä, teenkö sitä, mikä Hänelle on otollinen, pelkään minä Jumalaa ja tuomion päivää."
Eva oli hetken ääneti, ja sitten hän lausui:
"Minä soisin muistavani lauseen loppupuolen. Kenties siinä olisi selitys."
"Mistä se lause on saatu, Eva?" minä kysyin. "Kukaties me löydämme sen. Luuletko, että Jumala sanoi sen isällesi taivaassa jossakin näyssä taikka unissa, niinkuin hän puhuu pyhimyksille?"
"Sitä minä en luule, serkku", hän vastasi miettien; "sillä isäni sanoi, että se seisoi eräässä kirjassa, josta hän ilmoitti minulle, missä se oli löydettävä, kun hän oli kuollut. Mutta kun minä löysin kirjan, yksi pappi vei sen minulta ja sanoi, ettei se ollut mikään hyvä kirja vähäisille tytöille; enkä minä koskaan saanut sitä takaisin. Niin minulla ei ole muuta kuin tämä lauseeni, Elsa serkku. Minä soisin, että se tekisi sinut onnelliseksi, niinkuin se tekee minut."
Minä suutelin suosikkiamme ja toivotin hänelle hyvää yötä; mutta minä en saanut nukutuksi. Minua halutti nähdä tuo kirja. Mutta kenties se ei kuitenkaan ole mikään hyvä kirja; sillä (vaikka ei Eva sitä tiedä) minä kuulin äidin-äitini sanovan, että hänen isänsä oli Hussiti ja kuoli mestauslavalla, sen vuoksi että hänellä oli väärä usko.