Mutta Maria Teresia käsitti asemansa hankaluudet, ja eräs sen aikuinen arvostelija lausuu, että jos olisi ollut valittava maailman kaikkien naisten parista, olisi pitänyt valita juuri hänet.
Maria Teresia oli harvinaisen lahjakas: terävä arvostelukyky, hyvä muisti ja taito lausua mielipiteensä selvästi ja varmasti. Tähän liittyi vielä hurskas usko Jumalaan, syvä lain- ja oikeudentunto, voimakas, vallitseva tahto, luja luottamus vaatimustensa oikeudenmukaisuuteen, lämmin halu ylläpitää sukunsa kunniaa ja tehdä alamaisensa onnellisiksi. Maria Teresia oli yhtä rikaslahjainen sydämen kuin ymmärryksen puolesta. Hän oli todellinen persoonallisuus.
Hänen ulkomuotonsakin oli omiaan herättämään mieltymystä. Hän oli kookas, käynti keveä, kaunis vartalo, tumman siniset silmät, vaaleat hiukset, miellyttävä suu ja häikäisevän valkeat hampaat.
Nuoren kuningattaren taipumukset hallitustoimiin olivat kuitenkin vielä koettelematta. Hän oli kyllin viisas valittaen tunnustamaan sen ja huolimatta vallanhimoisesta luonteestaan alistumaan kokeneiden miesten johdettavaksi, kunnes hän tunsi voimiensa ja taitonsa kasvaneen vastaamaan niitä tärkeitä toimia, jotka oli uskottu hänen käsiinsä. On omituista, ettei hänen isänsä, joka oli uhrannut niin paljon turvatakseen hänelle kruunun, ollut häntä kasvattanut kykeneväksi sitä kruunua kantamaan. Muissa suhteissa ei hänen kasvatustaan nähtävästi oltu laiminlyöty, joskohta hänen lapsuutensa on meille jotenkin tuntematon. Tiedetään ainoastaan että hän valtaistuimelle noustessaan puhui ja kirjoitti saksaa ja ranskaa hyvin, ja että hän myöskin taisi latinaa, espanjankieltä ja itaaliankieltä.
Mutta jos Kaarlo keisari oli laiminlyönyt kasvattaa tytärtään hallitsijaksi, oli hän sitävastoin varhain ajatellut puolison hankkimista hänelle tueksi. Hän oli suunnannut ajatuksensa Lothringin sukuun ja siellä Frans Stefaniin, suuren sotapäällikön Lothringin Kaarlon jälkeläiseen, joka päällikkö oli taistellut keisarin isän lippujen alla. Jo v. 1723 saapui Frans Stefan Wieniin kasvatettavaksi itävaltalaisten prinssien tavoin. Maria Teresia, joka oli syntynyt 13 p. toukok. 1717, oli siis silloin vain kuuden vuoden vanha. Lothringilainen prinssi oli iloinen, avomielinen ja vilkas viisitoistavuotias poika. Vasta 1729, isänsä kuoltua palasi Frans Stefan Lothringiin. Pian sen jälkeen ilmaantui kaikenlaisia esteitä aijotulle avioliitolle, jota suuri puolue Itävallassa ei koskaan ollut hyväksynyt. Espanjalaisia tahi baijerilaisia prinssejä pidettiin sopivampina. Mutta keisari tahtoi vävykseen Frans Stefanin eikä ketään muuta. Vuonna 1732 tuli Frans Stefan uudelleen Wieniin. Maria Teresia oli silloin täysikasvuinen, ja hänen ja herttuan välillä syntyi tosi tunne. »Arkkiherttuattaren voimakkaasta luonteesta huolimatta», kirjoittaa Englannin lähettiläs, »ovat hänen tunteensa hellät Lothringin herttuaa kohtaan. Yöllä näkee hän hänestä unta, ja päivällä puhuu hän hovineitsyensä kanssa ainoastaan herttuasta, joten on luultavaa, ettei hän koskaan tule unohtamaan sitä miestä, jonka hän luulee olevan syntymästä hänelle määrätyn.»
Kuitenkin näytti lähinnä seuraavaan aikaan siltä, kuin heidän tiensä eroaisivat. Ranska vaati nimittäin, hyväksyäkseen pragmatisen sanktionin, että herttua luopuisi valtakunnastaan, kun saisi korvaukseksi Toskanan sitä hallitsevan Medici-suvun sammuttua. Keisari Kaarlo VI näki parhaaksi puoltaa Ranskan vaatimusta. Frans Stefan epäröi. Hän oli kiintynyt perittyyn maahansa, mutta: »joko Lothringi tahi arkkiherttuatar», kuului kova vaali. Tarkan harkinnan jälkeen valitsi Frans Stefan arkkiherttuattaren, ja ainoa helpotus, mikä hänelle suotiin, oli se, että vaikea luopuminen lykättiin tapahtuvaksi häitten jälkeen, jotka vietettiin helmik. 12 p:nä 1736. Seuraavana vuonna sai Frans Stefan Toskanan suurherttuakunnan haltuunsa ja oleskeli siellä jonkun aikaa nuoren puolisonsa kanssa. Keisari Kaarlo VI aikoi nähtävästi ajan tullen toimittaa vävynsä Rooman kuninkaaksi vahvistaakseen siten hänen ja tyttärensä asemaa Saksassa, mutta hän tahtoi ensin odottaa tyttärenpojan syntymistä. Hänelle ei kuitenkaan suotu sitä iloa, sillä Maria Teresian kolme vanhinta lasta olivat tyttöjä. Kun siis kova isku kohtasi, keisarin kuolema, oli Frans Stefan vain muukalainen Itävallassa ja sai semmoisena osakseen epäluuloa. Hänellä oli kuitenkin puolisoonsa verraten suurta kokemusta valtioasioissa, häneltä ei puuttunut ymmärrystä ja hänen olentonsa oli miellyttävä, joten hän vieraasta sukuperästään huolimatta saattoi olla kuningattarelle tukena hänen vaarallisessa asemassaan.
Maria Teresia ei hukannut hetkeäkään pyrkiessään oikeuksiensa saavuttamiseen. Samana päivänä, jona hänen isänsä kuoli, puhutteli hän neuvoskuntaa, tosin kyyneleitä vuodattaen, mutta vapaasti ja hyvin. Hän antoi heti nimittää itseään Unkarin ja Böhmin kuningattareksi sekä Itävallan arkkiherttuattareksi, ja esiintyi heti sillä vallalla, joka hänelle semmoisena tuli. Kaikki hallitsijanmuutoksessa välttämättömät muodollisuudet toimitettiin nopeudella, johon siihen aikaan ei oltu totuttu, kaikkein vähiten Itävallassa. Päättäväisyydellään herätti hän rohkeutta neuvosherroissaan. Harmaapäiset valtiomiehet ottivat hänet kuitenkin vastaan jonkunmoisella säälivällä itsetietoisuudella, ja hän puolestaan tunsi itsensä aluksi liian kokemattomaksi ollakseen myöntymättä heidän mielipiteisiinsä ja toivomuksiinsa. Ainoastaan yhdessä kohden uskalsi hän heitä kohtaan osoittaa kunnioitusta herättävää lujuutta, nimittäin, kun hänen perintöoikeutensa tuli kysymykseen. Ja juuri tässä kohden tarvittiin sillä hetkellä lujuutta.
Maria Teresia, jolla nähtävästi oli suuret ajatukset puolisonsa kyvystä, koetti heti hallitukseen ryhdyttyään toimittaa hänelle apuhallitsijan arvon. Maria Teresia toivoi myöskin siten helpommin saavansa puolisonsa valituksi Rooman keisariksi. Mutta tätä hanketta kohtasi kova vastustus sekä omassa maassa että sen ulkopuolella. Oltiin sitä mieltä, että se oli ristiriidassa pragmatisen sanktionin kanssa, että sitä oli mahdoton toteuttaa Unkarissa ja että suhde moneen ulkovaltaan sen kautta kävisi entistä kireämmäksi. Maria Teresia ei kuitenkaan taipunut vastustuksen vuoksi luopumaan päätöksestään ja hänen onnistuikin valituttaa Frans Stefan apuhallitsijaksi. Tässä tilaisuudessa selitti Maria Teresia julkisesti, ettei hän siten suinkaan luopunut oikeuksistaan, vaan ainoastaan luovutti osan hallitustoimista puolisolleen. Harvoin on riidelty niin paljon asiasta, jolla tuli olemaan niin vähän käytännöllistä merkitystä. Frans Stefanin vaikutusvalta hallitusasioihin väheni sen mukaan, kuin kuningatar alkoi huomata oman kykynsä niiden päättämiseen, ja ainoastaan taloudellisten asiain johto jäi pysyväisesti puolison haltuun. Frans Stefan vetäytyi mielellään pois. Hänen monien hyvien ominaisuuksiensa ohessa huomaa hänessä jonkinmoista velttoutta, joka vuosien kuluessa lisääntyi.
Ensi viikkoina isänsä kuoleman jälkeen onnistui Maria Teresian monien toimenpiteiden kautta voittaa kansan suosio Wienissä ja sen ympäristöllä. Ken vain tahtoi, sai tulla hänen puheilleen ja kaikille oli hän ystävällinen ja hyvä. Kun hän maaliskuulla 1741 sai pojan ja perillisen, joutui hän yhä enemmän kansan suosioon. Ennen pitkää oli hänen onnistunut karkoittaa sekä ylhäisten että alhaisten epäluulo ja synnyttää se rakkaus, jota hän sitten neljäkymmenvuotisen hallituskautensa aikana osasi vireillä pitää. Hän tulikin tarvitsemaan alamaistensa luottamusta ja uskollisuutta enemmän kuin moni muu uusi hallitsija, voidakseen poistaa vanhoja epäkohtia ja varsinkin voidakseen kestää ne tuhannet vaikeudet, jotka piakkoin hänen valtaistuintaan piirittivät. Valtiollinen taivas synkkeni synkkenemistään, valtiopursi ruskahteli joka liitoksestaan, ja ainoastaan levollinen perämies, jonka usko oli luja, taisi kaikkia rohkaista ja ohjata purren onnellisesti uhkaavien hyrskyjen halki.
Maria Teresian suhde ulkovaltoihin vaati tietysti ensi sijassa hänen huomiotaan, kun valta-istuimelle nousemisen tärkeimmät muodollisuudet oli suoritettu. Tunnustaisiko Eurooppa pragmatisen sanktionin, toisin sanoen hänen perintöoikeutensa? Se oli suuri kysymys. Baijeri ei sitä tunnustanut, se kävi heti selville, vaan puolusti omia etuoikeuksiaan erään keisari Ferdinand I:sen vanhan testamentin nojalla. Sen lähettiläs Wienissä, kreivi Perusa, esitteli salaisessa neuvoskunnassa herransa vaatimukset. Mutta hän sai omin silmin monen läsnäollessa nähdä testamentin ja lukea, että siinä sanottiin Baijerin perintöoikeuden astuvan voimaan vasta silloin, kun Habsburgin suvun kaikki lailliset perilliset olivat kuolleet, eikä siis miespuoliset, kuten hän oli väittänyt. Tästä huolimatta syntyi kynäsota Baijerin kanssa. Englanti, Italia, Alankomaat, Venäjä, Saksi tunnustivat vähitellen Maria Teresian perintöoikeuden. Preussin uudelta kuninkaalta Fredrik II:selta tuli Maria Teresialle ystävällinen kirjoitus, jossa kuningas yksityisesti tunnusti hänen perintöoikeutensa. Hänelle kerrottiin siinä myöskin ettei hänellä ollut odotettavissa mitään hyvää Espanjalta ja Ranskalta.