Väkivallan teko oli toimitettu, toimeenpanijat menivät kukin työhönsä, kansa hajosi. Moni oli kuitenkin hänen kuolemansa kautta saanut vakuutuksen hänen viattomuudestaan, joka pysyi läpi koko elämän. He todistivat siitä, kun muutaman vuoden kuluttua (1456), seurauksena uudesta, uskonnollisesta ja kansallisesta liikkeestä, Pariisin yliopisto ja katolinen kirkko näki parhaaksi panna toimeen uuden oikeudenkäynnin, jossa Jeanne d'Arc puhdistettiin kaikista niistä rikoksista, joista häntä syytettiin 1431.
Jeanne d'Arcin muisto ei tarvinnut tätä kirkollista puhdistusta säilyäkseen jälkimaailmalle yhtenä historian suurimmista muistoista. »La pucelle d'Orleans» antoi Ranskan takaisin itselleen, hän loihti esiin ranskalaisten isänmaanrakkauden, eikä se työ, jonka hän aloitti, sitten koskaan kuollut. Jeanne oli ennustanut, että ennen seitsemää vuotta olisivat englantilaiset poissa maasta. Vuonna 1436 joutui Pariisi Kaarlo VII:nen haltuun, seuraavina vuosina Normandia. Ainoastaan Calais jäi englantilaisille. Jeanne d'Arcin työ kantoi hedelmää. Ranska astui paikoilleen Uuden ajan suurvaltojen pariin.
Jeanne d'Arcilla oli maailmanhistoriallinen tehtävä, kenties suurempi kuin kellään naisella koskaan on ollut. Se innostus, joka oli vanhojen gallialaisten papittarilla, se taito tulistuttaa hurmaukseen taistelussa, josta germaanien valkyriat olivat tunnettuja, se hurskaus ja nöyrä usko, joka ylimalkaan on naisen tunnusmerkkejä, oli Jeanne d'Arcilla suuressa määrin. Isänmaanrakkaus, jota naisella usein himmentää rakkaus perheeseen, joka kuitenkin on sen alkujuuri, oli hänessä yhdistynyt syvään uskoon ja eteviin henkisiin ominaisuuksiin. Näillä henkisillä voimillaan juuri hän voitti. Kenelle tahansa ei kuitenkaan ollut suotu käsittää semmoista ilmestystä kuin hänen. Hän kuolikin sen vuoksi marttyyrin kuoleman.
Uudempi arvostelu on, kuten tiedetään, syrjäyttänyt monta isänmaallista ja pyhää muistoa, on asettanut sadun ja pyhäintarujen pariin lausuntoja, mielipiteitä, tapauksia, joita kauvan on kunnioitettu ja joiden totuutta ainoastaan harvat ovat uskaltaneet epäillä. Historiallinen arvostelu ei ole unohtanut Jeanne d'Arcia. Yhtä ja toista on se karsinut pois, mutta monta selittämätöntä asianhaaraa on sen täytynyt jättää jälelle, jotka käyvät vielä omituisemmiksi sen kirkkaan historiallisen valon kautta, joka lankeaa koko hänen esiintymiselleen. Moniaita yrityksiä on tehty, vaikka vielä ilman menestystä, selittämään hänen luonteensa omituisuuksia. Näihin selityskokeisiin emme tässä kajoa, varsinkin kun ne vielä ovat sekä epätäydellisiä että tyydyttämättömiä. Olemme tässä vain koettaneet kertoa Jeanne d'Arcin historian, jommoiseksi se muodostuu täysin luotettavien lähteiden perusteella.