Nyt oli Erikin vuoro punastua, ja hän sanoi katuvaisena:
"Niin, olette oikeassa. Unohdin tosiaan, että teidän äitinne on näyttelijätär. Hän on todellakin niin luonnollinen ja niin huolehtivasti kiintynyt puolisoonsa ja lapsiinsa, ettei tule ollenkaan ajatelleeksikaan hänen oikeastaan olevan vieraana kodissansa."
"Mitä sillä tarkoitatte?"
"Tarkoitan, että nainen, joka ei aina ja kaikkina aikoina voi olla kodissaan, on siellä vieraana. Mutta teidän äitinne kuuluukin poikkeusihmisiin."
"Kiitoksia kohteliaisuudestanne; minä esitän sen kyllä äidille."
Else meni nopeasti eteenpäin, ja harkitseva Erik, joka sinä päivänä oli puhunut enemmän kuin hänellä muutoin oli tapana haastaa useiden vuorokausien kuluessa, seurasi perästä minkä jaksoi, mutta vasta kun he tulivat kirkolle ja kirkkotarhaan vievälle takaveräjälle, missä Else ei oikeastaan tuntenut tietä, pysähtyi tämä häntä odottamaan.
Erik avasi hänelle veräjän, mutta virkkoi ensin:
"Olen pahoillani, jos olen teitä loukannut. Minä pidän äitiänne suuressa arvossa."
Else jäi hetkiseksi seisomaan Erikin pitäessä porttia auki ja sanoi katuvaisena:
"En ollut kai minäkään oikein kohtelias, joten asia voi olla sillä hyvä."