Ennenkuin he ehtivät vastata, nojautui hän taaksepäin ja sanoi pukijattarelle, joka oli kähertämässä hänen tukkaansa:
"Kuulkaahan, Mads, — kurottakaa minulle konvehtirasia. Se on tuolla hyllyllä."
Rouva Madsen eli Mads, kuten häntä nimitettiin, päästi heti hiukset, jotka mustana aaltoilevana silkkipilvenä valahtivat taiteilijattaren yli ulottuen lattiaan asti.
"Hyväinen aika!" Grethe löi kätensä yhteen. "Koskaan en ole nähnyt komeampaa tukkaa."
"Ka, eikö totta?" Rouva Ursula hymyili ja tarjosi hänelle herkullisia konvehteja.
"Syökää nyt, tytöt, niin paljon kuin jaksatte; minä olen pian valmis."
Mads tarttui jälleen käsiksi tukkaan, ja neitoset nakertelivat namusia kertaussäkeiden ja laulunpätkien kaikuessa käytävästä, missä kuului olevan hyvin vilkasta elämää.
Kolkutettiin useampia kertoja ovelle, mutta sen oli Mads heti lukinnut, eikä kukaan vastannut.
He ajoivat automobiilillä kotiin, ja Mörck kaappasi Ursula-rouvan syliinsä ja katsoi häneen niin, että Grethestä äkkiä tuntui kuin aviomies harmaista hiuksistaan ja monista hienoista pikkurypyistä huolimatta olisi muuttunut jälleen nuoreksi; mutta Ursula-rouva kietaisi irti hänen käsivarsistaan ja sanoi hymyillen:
"Mutta, Nils! Mitähän Grethe ajattelee meistä kahdesta vanhasta ihmisestä? Muista, että pian saamme viettää hopeahäitä."