"Kevät tuoksuvin kukkasvihmoines,
sua kiitän mä riemuiten!"
Hän ojensi orvokit niiaten rouva Bangille, joka hymyillen otti ne vastaan.
"Ette aavista, rouva Bang, kuinka Langelinjellä on ihanaa, — eikö totta, Grethe?"
Else kääntyi ja näki nyt suureksi hämmästyksekseen Grethen mitä syvimmän mielenliikutuksen vallassa ja kyyneleet silmissä seisovan herrasmiehen edessä, jota Else ei ennen ollut huomannut. Tämä seisoi pitäen Grethen kättä omassaan, ja hänen suupielessään värähti, kun hän virkkoi:
"Nuo ovat Vibeken kultaiset hiukset ja hänen murheelliset silmänsä — ne silmät, joita en koskaan ole voinut unhottaa."
Grethe sanoi itku kurkussa: "Minä näin teidät eilen teatterissa, ja tunsin teidät nyt heti."
Mies ikäänkuin heräsi ja sipaisi pari kertaa otsaansa, ennenkuin vastasi:
"Niin, minä olin eilen teatterissa ensi-illassa. Olen Dagenin teatteriarvostelija; se käyttää minua, koska tunnen teatterin niin hyvin kuin kukaan."
Grethestä kyllä kuulostivat hänen sanansa kovin merkillisiltä; mutta
liian liikutettuna puhuakseen hän vain nyökkäsi. Rouva Bang meni
Grethen luo ja laski käsivartensa hänen olkapäilleen. Hän katsahti
Grethestä Carstenseniin ja sanoi lempeästi:
"Hän on äidinisäsi, Henrik Carstensen, josta kyllä olet kuullut puhuttavan."