Opettajat ja oppilaat kokoontuivat joka aamu vähää ennen yhdeksää hetkiseksi isoon saliin aamulaululle. Siellä oli iso valkokaappinen kello, ja kun Else aamulla eilisen vierailunsa jälkeen rouva Bangin luona näyttäytyi, löi se yhdeksän. Rehtori tuli häntä vastaan.
"Te tunnette laitoksen säännöt", sanoi hän, "ja teidän on joka aamu oltava saapuvilla viittä minuuttia vailla yhdeksän. Tällä kertaa annan armon käydä oikeudesta, koska tämä tietääkseni on ensi kerta, jolloin olette myöhästynyt, ja päästän teidät varoituksella; mutta ensi kerralla saatte jälki-istuntoa. Kaikkein tärkeintä koulussa on täsmällisyys."
Hän asettui urkujen ääreen ja soitti: "Vihastumasta estä meitä" — ja Else keksi pienen hilpeän välähdyksen johtajan silmäkulmassa, kun tämä samassa katsahti häneen. Mutta Else oli raivoissaan. Hän ei säveleelläkään yhtynyt lauluun, vaan tuijotti ääneti virsikirjaansa, kun sensijaan Grethe, joka oli saapunut kouluun ennen aikaa, lähetti hänelle rohkaisevia silmäyksiä. Kohdella häntä, juhlittua salonkien kaunotarta kuin sylilasta ja koko koulun kuullen nuhdella häntä, oli toki liikaa! Sen hän verisesti kostaisi. Hän ei enää voinut sietää rehtoria, ja tuon kellon hän olisi halunnut murskata.
Else aikoi aamulaulun jälkeen rientää luokkahuoneeseen, mutta rehtori pysähdytti hänet. Tämä katsoi häneen terävillä, harmailla silmillään, joita kaikki oppilaat pelkäsivät, ja sanoi tuimalla äänellä:
"Oletteko vilustunut?"
"En rahtuakaan!" Neitonen vastasi ripeästi, jotta kätkisi pahan omantuntonsa, mutta hänen silmänsä harhailivat heidän ympärillään seisovissa lapsissa. Rehtori kääntyi niitä kohti:
"No, ettekö voi mennä paikoillenne!"
Kahden minuutin perästä käytävä oli tyhjä; mutta Else seisoi yksinään rehtorin edessä. Tämä sanoi ankarasti:
"Minä en siedä happamia naamoja. Me aloitamme aamumme laululla, ja kaikki, jotka osaavat laulaa, laulavat mukana. Mutta ehkette te osaa laulaa?" lisäsi hän ivallisesti.
Else oli vähällä pillahtaa itkuun ja sanoi samealla äänellä: