"Sano minulle ensin, kuka hän on."
"Poul Lange tietysti."
Grethe istui hypistelemässä kengännauhansa solmua, ja hänen vaalea tukkansa valui aaltoillen kaulaan ja hartioille. Kun hän ei virkkanut mitään, jatkoi Else:
"Hän kuvittelee varmaankin osoittavansa minulle suuren kunnian laahatessaan minut mukanaan Grönlantiin elämään eskimoiden ja hylkeiden parissa. Mutta hän erehtyy. Minä en mene koskaan naimisiin, tahdon elää vain laululleni."
"Tuo on minusta hupsuttelua. Eihän ole mitään niin ihanaa kuin uusi hauska koti sievine huonekaluineen ja… pienet lapsukaiset."
"Mutta, rakkain ystävä, lapsukaisiahan minä juuri tahdonkin välttää.
Kuinka voisin matkustaa maasta maahan lapsilauma kintereillä?"
"Ei, sitä et tietenkään voi; mutta sinun tulisi silloin pysyä kotona."
"Pysyä kotona! Ja uhrata taiteeni miehen ja lasten tähden? En koskaan!
Maailmassa on kyllä riittävästi lapsia, mutta sitävastoin ei montakaan
todellista laulajatarta. Oh, etkö jo saa sitä kengännauhaasi auki.
Minua alkaa huimata nähdessäni sinun seisovan päälläsi."
Hän otti ripeästi kynäveitsen pöydältä ja heittäytyi polvilleen Grethen eteen.
"Tuo nyt tassusi tänne, niin kyllä siitä pian selviämme. No, eikö se käynyt paljoa ripeämmin?"