"Pidätkö sinä esitelmää — vai mitä sinä täällä hoilaat? Etkö aio syödä päivällistä? Ne ovat käymässä pöytään."
Poul katsahti häneen ja sanoi hämmästyneenä:
"Kuinka sinä pääsit sisälle? Ovihan oli lujasti lukittu."
"Vai niin? Sitä en ollenkaan huomannut; se aukeni heti, kun siihen vain kosketin."
"Sitten lukossa on kai jotakin vikaa!"
"Pikemmin on vikaa sinussa!"
Professori nauroi ja riensi alas; mutta Poul ryhtyi kiertämään avainta reiässä ja huomasi lopuksi, että sen lehti oli katkennut.
Sillä tavoin! Nyt kai rehtori pauhaisi, se kun niin kiusallisesti osasi olla kaikkialla saapuvilla, mutta tuohan oli sentään vain pikkuasia häntä kohdanneeseen suruun verrattuna. Kumarruksissa hän astui alas ruokasaliin, missä — entisen arvoisan Pietarin tapaan — hukutti mielihaikeansa ja löysi lohdutusta saagovellin pohjalta.
Seuraavana päivänä oli koulun lehdessä tämänlainen "Kostajan" nimimerkillä varustettu "purkaus":
Pääs' Else taiteen taimitarhaan, hän hylkäs kauneimman ja parhaan: Kun tyttölapsi oikun saa, niin onnensa hän musertaa.