Täyshoitola-opistolla oli oma sanomalehtensä, joka ilmestyi kerran kahdessa viikossa ja jota "professori" toimitti.
Lehti käsitteli olosuhteita koulun piirissä, mutta soi tilaa myöskin lyyrillisille purkauksille, olivatpa nämä sitten runoa tai suorasanaista. Julkaisu monisteltiin hektograafilla, ja siitä työstä huolehti sen toimitussihteeri Poul Lange. Hän oli juuri menossa tähän hommaan huoneeseensa, joka oli hänellä yhteinen "professorin" kanssa — molemmat olivat laitoksen täyshoito-oppilaita, — kun Grethe Gade kouluajan päätyttyä ojensi hänelle kirjelapun. Hän punehtui hiusmartoa myöten, sillä hän arvasi heti, että se oli Elseltä, eikä tolkuttomuudessaan tiennyt, mihin kirjeen panisi.
Grethe sanoi lohduttavasti:
"Älä siitä tule kovin murheelliseksi."
Mutta Poul, joka nyt käsitti, että tyttö tiesi asian, ällistyi ihan täydellisesti ja ryntäsi sanaa sanomatta huoneeseensa. Sisälle tultuaan hän viivähti kiertämään avainta lukossa ollakseen varma, että ovi oli visusti suljettu, ja repäisi vihdoin kirjeen auki. Hän luki sen kerran, luki vielä toistamiseen ja viskasi sitten uuniin, jossa tietenkään ei ollut tulta; mutta silmänräpäystä myöhemmin hän pisti kätensä pesään, niin että rystyset mustuivat, veti paperin ulos ja oikaisi sen jälleen.
Hän luki sen vielä pariin kertaan hieroessaan noen nyrkeistään housuihinsa ja vihdoin mutisi hampaittensa välistä:
— Se hävytön tytönlepakko! Kirjoittaa, että mieluummin harjoittaa taidettansa! Ja Jumala ties, mitä taidetta se onkaan… Ehkä keimailua! Muuta en hänessä toki koskaan ole huomannut. Mutta hän saa tätä vielä katua.
Hän katsahti ympärilleen huoneessa löytääkseen jotakin, mihin voisi kohdistaa vihansa, ja hänen silmänsä osuivat pöydällä akkunan ääressä lojuviin käsikirjoituksiin ja hektograafihyhmään. Hän näppäytti sormiaan.
— Hei! Nyt sen tiedän! Hänestä kirjoitetaan lehteen! Sanomalehtimiestä ei rankaisematta pilkata. Minulla on kynäni, ja siitä saan paljoa voimakkaamman aseen kuin myrkyllisinkään nuoli!
Professori pisti päänsä ovesta