"Niin, meidän Herramme täytyy toisinaan käyttää meitä ankarassa koulussa, ennenkuin saa meidät puhuteltavikseen. Emmehän aina tule omasta aloitteestamme. Luin kerran erään kirjailijan teoksesta, että 'Herra on meitä kohtaan armollinen antaessaan meille kyyneleet'. Ne ovat enemmän arvoiset kuin hymy, — ja sen me tuontuostakin tunnemme, kunhan vain saamme ne puserretuiksi esille. Monet vuodet tunsin mitä sydämellisintä sääliä teidän anoppianne, rouva Bangia, kohtaan. Hän itki, kun hänen ensimäinen miehensä hylkäsi hänet, hän itki, kun hänen vanhempansa ja poikansa kuolivat; mutta toisen miehensä kuoltua hän — ei itkenyt. Ja siitä pitäin hän on ollut kuin kivettynyt. Hymyillä hän jonkun kerran voi; mutta hän ei enää voi itkeä."
"Se olikin onnellinen avioliitto."
"Niin, sitä se oli. Ei yhtä tuhannesta voi siihen verrata; mutta he olivatkin tavanneet toisensa vasta sitten, kun elämä oli kumpaakin ankarasti kouluttanut, ja kului vielä monta vuotta, ennenkuin he voivat mennä naimisiin."
Herrat jäivät vielä joksikin aikaa penkille istumaan ja juttelemaan, mutta Else ja Grethe eivät lopettaneet leikkiänsä kissanpojan kanssa, ennenkuin nuoret miehet virkistyneinä ja oivallisella tuulella palasivat uimasta.
"Nyt sitä ruoka maistuu!" huusi Poul jo etäältä, ja pian senjälkeen he kaikki istuivat pitkulaisen pöydän ympärillä nauttimassa tarjolla olevia maalaisruokia, joiden joukossa erityisesti kymmenkunnalla eri tavalla valmistetut kananmunat saavuttivat tunnustusta.
* * * * *
Kuu oli noussut taivaalle, kun seurue souti takaisin. Grethe ja Svend istuivat veneen perässä, jossa viimemainittu hyvin innokkaasti jatkoi keskeytynyttä esitelmäänsä. Erik souti yksinään, kuten tulomatkallakin, ja Else istui häntä vastapäätä molempain rouvien välissä.
Poul Mörck piti myöskin esitelmää. Pappi oli nimittäin valittanut kaulakipua, ja Poul käytti heti tilaisuutta tarjotakseen muutamia pillereitä, joita hänellä sattumalta oli mukanaan, ja monilla kaulan vääntelemisillä ja soodaveden avulla, joka samalla tuotti hänelle nikotusta, pappi sai vihdoinkin nielaistuksi pillerin, jolloin kandidaatti heti oli valmis aloittamaan, ja pian koko venekunta ei haastellut muusta kuin anginasta.
Kun tämä Elsestä kävi liian ikäväksi, alkoi hän laulaa:
"Ja rauha verhoo kaupungin, jo uinuu metsä, maa; käy taivas tumma tähtihin, kuun sirppi kohoaa."