Kaikki yhtyivät lauluun, ja yön kauneus, syvänsininen taivas ja tummien, uinuvien metsien seppelöimä järvi, jolle kuu valoi vaaleata, haaveellista hohdettaan, tempasi heidät lumoukseensa, ja vihdoin he vaikenivat vanaveden kimaltelevien pikkulaineiden välkkyessä, kunnes vedenkalvo jälleen tasoittui umpeen.
Heti kun he tulivat maihin, tarttui Else isänsä käsivarteen. Hän sanoi olevansa väsyksissä ja halusi päästä levolle. Rasmus Lolländerilta Sörupin kylästä he saivat vaunut, joissa vieraat aikoivat ajaa Leidersdorffin hotelliin Hillerödissä. Tänne he jäisivät yöksi matkustaakseen seuraavana aamuna kotiin. Else kätteli heitä kaikkia; ja Poul Langelle hän sanoi:
"Minä varmaankin eroan täyshoitola-koulusta, joten siellä tuskin enää tapaamme toisiamme."
Poul ei tiennyt mitä vastata. Hänestä tuntui kuin olisi kaikki yhtäkkiä romahtanut kasaan, ja varma luottamus, joka hänellä kaiken päivää oli ollut, että kerran kuitenkin voittaisi tytön omakseen, näytti hänestä nyt äkkiä mahdottomalta. Täyshoitola-opistohan oli hänelle ollut toivon liesi, ja kun he nyt eivät edes näkisikään toisiansa siellä, eikä kukaan ollut kutsunut häntä tänne jälleen, niin missä hän sitten hänet tapaisi?
Hän etsi sanoja, mutta toiset, jotka jo istuivat vaunuissa, kutsuivat häntä kärsimättöminä, ja hän sanoi nopeasti hyvää yötä.
* * * * *
Eräänä syyskuun aamuna, vähän senjälkeen kun olivat muuttaneet takaisin kaupunkiin, Mörckin perhe matkusti Trillerödiin kuulemaan pastori Gaden saarnaavan. Poul syytti lukuja, hänellä ei ollut aikaa, ja sitäpaitsi antoi pääkallo, mikä hänellä aina oli uuninreunalla, kylliksi aihetta mietiskelyyn. Se kertoi hänelle elämän katoavaisuudesta, ja tyhjät silmäkuopat tuijottivat häntä vastaan katseella, joka olematta mikään katse oli kuitenkin paljoa vihlovampi kuin elävien ihmisten. Poul oli siis hyvässä seurassa, ja kun perhe lähti matkaan, ennenkuin kello vielä oli kunnolleen kahdeksaa lyönyt, kömpi hän vuoteeseensa auringon paistaessa korkealta taivaalta.
Pappilassa oli hiljaista.
Iso kenttä rakennuksen edustalla oli haravoitu ja siistitty sunnuntaiksi, ja puutarhassa nuokkuivat kaikki omenapuiden oksat hedelmien painosta. Ilma oli raikasta ja puhdasta, ja korkea syyskuun taivas oli etelämaalaisen sininen. Mutta aurinko paistoi ja Grethe tuli juosten heitä vastaan. Hänen yllään oli tumma villainen puku, ja runsas vaalea tukka oli kierretty kiehkuraksi pään ympäri. Hän ilmoitti ilosta loistaen:
"Isoäiti on täällä! Hän tuli eilen ja lähtee kanssamme kirkkoon."