"Onko se niin tärkeätä? Menkäämme sitten kansliaan."
Heti kun he olivat tulleet sisälle ja rehtori lukinnut oven, aloitti
Else:
"Poul Langestahan minä haluaisin puhua."
"Hänestä minä mieluummin olen puhumatta — hän viipyy täällä vain joululomaan asti. Ylioppilastutkinnon hän voi suorittaa muualla."
"Se on kovin väärin. Poul vain kosti minun puolestani, ja hän on menetellyt miehen lailla, niin että hän pikemminkin ansaitsee kiitosta."
Else oli puhunut kiihtyneesti, ja kun rehtori ei häntä keskeyttänyt, kertoi hän koko jutun. Rehtori näytti hiukan miettiväiseltä. Hän käsitti nyt, että Else oli oikeassa, — olisi kovin väärin kohdella Poulia sillä tavoin. Hän ymmärsi varsin hyvin tuon kahdeksantoistavuotiaan nuorukaisen — niin, itsekin hän sillä iällä olisi menetellyt samoin; sillä hän ymmärsi Poulin vaikuttimet. Hän ei kuitenkaan tahtonut suoraan lausua mielipidettään, vaan sanoi ystävällisesti:
"Te pyydätte siis Poulin puolesta?"
"Niin pyydän. Poulissa ei ole syytä, minä itse pyysin häntä kostamaan puolestani herra Knudsenille, — muutoin hän ei olisi sitä tehnyt."
"Eiköhän…?" Rehtori taputti häntä olkapäälle. "Menkäämme nyt, niin saan nähdä, mitä voin tehdä. Herra Knudsen on rikkonut; mutta se tapahtui hetkellisessä ajattelemattomuudessa, eikä hän varmaankaan aikonut tehdä teille mitään pahaa."
Else karahti hehkuvan punaiseksi ja meni ovelle; mutta sitten hän kääntyi ja sanoi varmasti: