Milada noudatti itse tarkkaan tätä sääntöä. Myöskin hänen suhteensa toisiin tyttöihin oli vähitellen, huomaamatta ja hitaasti, paljon muuttunut. Ja tuo perintöjuttu, jota Milada ei tahtonut lähemmin selostaa, päinvastoin alleviivasi lyhyillä vastauksillaan, oli antanut hänelle erityisen arvoaseman, jota hän kaikissa tapauksissa viisaana ja taitavana käytti hyväkseen. Hän teki kosolta viittauksia siitä, ettei Millerin liike onnistunut hyvin, koska se oli kiinnitetty ja Miller oli liikaa pikkumaisen ahne, ja miten Miller oli iloinen ja onnellinen saaden Miladan avukseen. Mutta siinä tapauksessa täytyi liikettä hoitaa kuin omaansa ja jäädä siihen, jotta oma säästö ei menisi hukkaan. Täten hän laski vahvan perustan sille tulevaisuudelle, jonka hän aikoi itselleen valloittaa. Yleisesti oli myös tunnettu, että Milada ei ollut kokonaan riippuvainen Goldscheideristä; mustan Katariinan juttu ylhäisestä alkuperästä ja Miladan rikkaasta isästä johtui taas ihmisten mieliin ja myöskin se seikka, että kai vanha rouva sen tiesi, koska hän niin hoivasi tyttöä. Alussa kyllä muutamat tytöt yrittivät tehdä kiusaa, siten syntyen välttämättömiä yhteenottoja ja väärinkäsityksiä ja tyytymättömyyden purkauksia… Erittäinkin Mizzi teki parhaansa mustataksensa Miladaa ja härnätäkseen toisia tyttöjä häntä vastaan. Mutta tarkemmat huomasivat pian, että Miladan toiminta ei johtunut kätyrimäisyydestä eikä vallanhimosta. Lapsesta asti oli hänen nähty työtä tekevän ja ottaen osaa taloudenhoitoon; hänen laajennettu työalansa ei tuntunut vanhempana luonnottomalta. Tytöt huomasivat pian, että oli edullisempaa puhua asioista Miladan kanssa. Tämän lyhyt, sitova selitys ei niin suututtanut kuin Millerin pitkät ropotukset, joiden kautta ei päästy mihinkään tuloksiin. Joskus sanoi muuan Miladalle, "sinä teet turhaa työtä. — — — Hommaat Millerin asioita ansaitsematta siitä niin paljo, kuin herrojen kautta."
Gisi, jonka kanssa Milada oli avomielisempi kuin toisille, ehdotti hänelle kerran, että he voisivat joskus alkaa yhteisen liikkeen, ehkä perustaa hienon kapakan — Bertl heitä kyllä myös avustaisi, — eihän tässä saa piinastaan ruokaansa suolaa.
Silloin vastasi Milada. — Katsos minä olen syntynyt täällä… Minä säälin Punataloa. Minä en tahdo nähdä sen joutuvan rappiolle. Siksi jään tänne.
Tämän selvän kannan ymmärsivät hänen toverinsa ja kunnioittivat sitä tavallaan.
Kaikki muut he olivat tässä talossa vieraita, tänne ajelehtineita; miten heitä miellytti tahi miten onni potkasi, niin he käänsivät selkänsä Punatalolle. Mutta Milada jäi sinne. Hän oli tämän kadun lapsi.
Konttorin ovella koputettiin. Se oli Miladan kova koputus ja odottamatta vastausta hän astui huoneeseen. Hänellä oli hattu päässä ja takki yllä ja hänen kasvonsa olivat raikkaan kevättuulen punaamat.
— Kyllä nyt olen saanut leuhkoa, sanoi hän vähän kiivastuneena, ennen kuin sain asiat kuntoon. Ei kukaan tahdo sunnuntaina tehdä kauppaa,… sain uhrata koko joukon juomarahoja.
Milada asetti Millerin eteen laskut, joita tämä kovasti happamalla naamalla tutki… Riisumatta hattuaan ja takkiaan seisoi Milada kirjoituspöydän ääressä aukaisten kirjeitä.
— Neiti, huomiseksi on tilattu illallinen kuudelle henkilölle. Birkner on tilattu, — hevossiitosyhdistyksen jäsenille. Ylimääräinen tarjoilu on pyydetty kello kahdeltatoista kahteen. Se tuottaa jotain se. — Milada luki edelleen nauraen.
— Ovatko ihmiset ihan hassastuneet? Tässä on pinkka maaseututilauksia. Aivan kuin me olisimme Birknerin omistajia. Hänhän on Edin omaisuutta… Tuossa ovat laskut. Suutarin laskua vastaa hänen oma laskunsa meiltä. Tarvitsee vaan pyhkäistä pois!… Ascherilla on muuan tyttö myytävänä… Jos haluatte, voinhan mennä katsomaan. Hän tarjoo lesken St. Pöltenistä, kirjoittaa hän. Kovin… herra jumala miten olen väsynyt. — Milada istahti.