Miller ponnisti voimiaan ja astuen äkkiä juhlalliselle kannalle huudahti hän: —
— Miksi te siis olette ollenkaan tullut tänne!? — Kukaan ei ole teitä tänne käskenyt. — Itsehän te olette tänne tuuppautunut.
— Ensiksi on äitini jättänyt minut tänne pienenä Goldscheiderille, — sanoi Milada, jatkaen sillä selvällä tavalla, jolla hän puhutteli niitä, jotka asuivat Punatalossa. — Mutta olkoon ihminen tullut tänne mistä syystä tahansa, ei hänen silti tarvitse täällä hukkua, hyvä neiti. Jos joku tekee työtä tehtaassa, niin ei suinkaan hänen täydy seistä ja odottaa, että vetohihna vääntäisi hänen kätensä sioiltaan. — Pakon ja vapauden välillä on täällä ovi, jonka voi aukaista. — Sen, joka pelkää tuota suljettua ovea, sen on pakko jäädä. Mutta minä en sitä pelkää. En pelkää teidänkään valtaanne. Te ette voi minua pidättää. — — Eikä kukaan voi minua tässä talossa pidättää.
Maa halkesi Millerin jalkojen alla. Säälimättä jatkoi Milada: En puhukkaan niistä kirkollisista pelastuskodeista, joihin ei tarvitse muuta kuin kirjoittaa, päästäkseen irti täältä.
— Se nyt vielä puuttui, vaikeroi Miller sielussaan. Liittoutuu vielä kirkollisiin ihmisiin! — Äkkiä välähti hänen sielussaan ajatus.
— Milada, — sanoi hän. Niin totta kuin jumala on taivaassa, nyt puhun teille rehellisesti. — Jääkää minun luokseni niiksi harvoiksi vuosiksi, ehkä kolmeksi, kahdeksi, jotka vielä olen tässä talossa — sitten, jos saan koottua rahoja niin paljo, kuin olen kuvitellut, — niin saatte ostaa liikkeen minulta. Niin totta kuin Jumala minua auttaa, sanoi Miller juhlallisesti, minä olen lupautunut luostariin. Mutta se maksaa paljo rahaa siellä, mihin minä tahdon mennä. — Jesuksen ristisisarien luo haluan Steiermarkiin. Sitte saatte periä tämän liikkeen minulta. Halvalla te sen saatte, tahi — ihan — ilmaiseen.
Miller kätki kasvonsa käsiinsä. — Nyt hän oli luopunut kaikesta maallisesta. Hän ei sietänyt kuulla enää mitään vastusteluja. —
Mutta Milada jatkoi: ehkä te tarkoitatte hyvääkin, neiti Miller. Mutta teidän hyvyytenne toteutuminen on perin epävarmaa. Kuka tietää, mitä meikäläiselle voi parissa vuodessa tapahtua? Paras on, että me teemme varmat sopimukset heti.
— Minä en tahdo tuottaa neidille mitään liike-esteitä, ei varsinkaan tässä tapauksessa, — päinvastoin minä tahtoisin liikettä edistää, jos neiti niin haluaa. Minä olen rehellinen, säästäväinen ja käytännöllinen, — minä olen perehtynyt tällaisiin yrityksiin. Ilman sellaista apua ei neiti menesty. Jos ottaisitte tähän ventovieraan, niin se tulisi paljo kalliimmaksi. Jos neiti tahtoo pitää minut taloudenhoitajattarena ja antaa minulle viidennen osan voitosta ilman velvollisuutta antautua miehille, niin minä jään tänne mielelläni.
Miller lensi pystyyn: Viidennen osanko!? Kysyi hän kauhuissaan.