— Puhu vaan, — vastasi Milada hiljaa mutta pelottomana katsoen
Hornerin ivallisina pistäviin silmiin.
Horner löi nyrkkinsä pöytään. Mitäh! — Eikö se todista, että olet sukupuolisesti sairas ja kituuntunut, koska antaut sokeasti ja vastustuksetta ensimäiselle vastaansattuvalle poikaviikarille, kiihkeästi halajoiden tuota märkäkorvaista nulikkaa, jonka suu on kostea makeista sanoista ja suudelmahalusta… joka ei voi muuta kuin kiertää silmänsä pilviä päin ja häälyttää — — kaluaan.
Hornerin sikamaisuus sai Miladan mielen kuohuksiin. Hän kalpeni sangen näkyvästi.
— Sinä panettelet, — sanoi Milada itsensä hilliten.
— Luonnollisesti, — tiuski Horner, — neiti tuntee itsensä tuon pojan jalon tunteen kunnioittamaksi, niin sanotun rakkauden pyhittämäksi, synnittömäksi, mitäh? Nyt sinä olet kuin uudesti syntynyt, arvoisa ihminen, viskaat kylmäjärkisyytesi pois kuin likaisen paidan, revit rikki kaiken sen, joka on ollut ja olisi ollut sinussa olemassa, häh!? Tuon poroporvarillisen vekkulin ansaan siis lankeat? Ja se tapahtuu siksi, että hän osaa luulotella sinulle ihailevansa sinun neitsyeellistä luonnettasi. Minua ilettää, hyi saakeli! Etkö käsitä asemaasi. Koko tuhmuus on se, että sen sijasta, että hän rehellisesti maksaisi sinulle, niin hän ottaa sinut ilmaiseen, säästäen kolikkojaan…
Synkkänä, huulet lujasti yhteen puserrettuina, seisoi Milada raivoovan miehen edessä.
— Sinä käytät väärin vanhaa suhdettasi minuun, Horner, — sanoi Milada raskaasti hengittäen…
Kotvasen kuluttua hän jatkoi. — Ajattele, mitä haluat! Gustia et tunne. Ja mikä on selittämättömintä tässä jutussa on se, ett'et tunne minuakaan. Ja kaikesta huolimatta on puheesi likaista panettelua. Se ei koske meihin kumpaiseenkaan…
Horner hätkähti. — Nuo teräksenkovat, selvät sanat ilman kuuluvaa kovuutta, ilman kärkeä, iskivät häneen kuin nuijalla.
— Enkö tunne Gustia, — hyvä, hyvä! — Enkö tunne häntä, — virnisti Horner. — Neljä vuotta on hän istunut koulunpenkillä silmieni edessä, ja minulla oli onni nähdä hänen lyhytnenäistä maitonaamaansa. Enkö siis tunne häntä. — — Hänen ranskankielinen itsekirjoittama elämäkertansa alkaa täten: — Mon père est le troisième plus riche de la ville. (Isäni on kolmas järjestyksessä kaupungin pohatoista.) Hän oli minusta jo naurettava polvihousuissaan, riistäjäluokan perikuva. — — Loiseksi sanoin hänet jo silloin. Kirjastani saat sen nähdä, — Horner löi povitaskuunsa, — siihen on kirjoitettu loinen hänen nimensä perästä.