Herra Teobold Sucher, poliisiagentti, etsivä ja herra hallitusneuvoksen oikea käsi istui kuninkaallis-keisarillisen poliisilaitoksen toisessa osastossa ollen erittäin tuimalla päällä.
Tällä suurella miehellä, jolla oli yhä vielä pikimusta, laillisesti leikattu parta, oli tänään erityisesti kaikki syyt olla tyytymätön mailman järjestykseen. Niinä kahtenakymmenenä vuotena, jolloin hän oli hallinnut "lokaviemärissä", siksi sanottiin poliisi-aseman toista eli siveysosastoa, ei hänelle ollut moista tapahtunut.
Hän, Sucher, oli saanut nenälleen! — Ja ihan ohimennen!
"Pieni letkaus" se vaan oli niinkuin Treulich sanoi, ensi luokan komisarius ja virkailija samallaisella arvoasteella. Olihan vaan saanut tuollaisen jäisen muistutuksen herra poliisipäälliköltä ja hallitusneuvokselta, — että hän, Sucher, liikkuisi tästä lähtien vähän rajoitetummalla alalla, muuten täytyisi ryhtyä toimenpiteisiin jotta häntä ei käytettäisi enää sisäisten asioitten hoidossa. Sepä oivaa!… Kerrallaan! Kerrallaan erosivat heidän tiensä ja harrastuksensa, — hänen ja herra hallitusneuvoksen… Suurenmoista!
Herra hallitusneuvoshan suosi itse porttoloita, yleisiä likkapaikkoja ja numerojärjestelmää, sen tiesi koko mailma. — Porvarillisen yhteiskuntajärjestelmän puolustajana piti hän noita ihania laitoksia kovin tarkoitustaan vastaavina, eikä hänen puoleensa turhaan koskaan käännytty ammattipiireissä, kun oli kysymys siitä, mitenkä saattoi kiertää vaaratta parittelemista koskevia lainpykäliä.
Ja hän, Sucher, hänen niinsanottu luottamusmiehensä, hengenheimolaisensa ja opetuslapsensa, toimeenpaneva valta, hän, joka niin pitkälle kuin muisti, ei ollut koskaan kapinoinut herra poliisipäällikön periaatteita eikä toiveita vastaan, päinvastoin pannut ne käytäntöön ja edistänyt niitä, missä vaan saattoi, — hän, joka molemmille herroille komisariuksille palvelusintoisena joka päivä nosti ihan nenän eteen tämän keiton kaikkine aineksineen ja lateli virka-asiat kuin kortteja sormillaan, hän sai virkavirhemuistutuksen siitä, nokalleen, aivan tavallisen, kumoamattoman päiväkäskymuistutuksen, — ja miksi, miksi?
— Tuollaisen naasakan tähden, tuon Gersonin, jonka hän oli temmannut kätilön käsistä, jonka hyväntekijä hän, oikein sanottuna oli, ja jonka hän oli toimittanut Jonaschin luo asumaan niin komeasti kuin prinsessan.
— Hyvät ihmiset ajatelkaa, hän sai asua siellä yksityisessä huoneessa ja omissa laskuissaan. — Missä saa siten elää, ei suinkaan Amschelin eikä Klepetarin luona!
— Ja tämä kaikki tapahtui vaan siksi, että hän, Sucher, oli mennyt tytön puolesta takuuseen.
— Hänellä oli jo valloitettu asema, hän oli luottomies… Hän piti luetteloa… Hän sai panna toimeen tarkastuksia… Kuka muu täällä siihen pystyisi?… Treulichkö, tuo vinttikoira, vaiko peräti rakas herra paroonimme — Landskroona!?… Välittävätkö ne mistään? — Treulich oli suuri juoppo ja laiska, eikä hänelle riittänyt aikaa muuhun kuin paperossien polttoon ja naisväen tiskaamiseen.