Se oli noille tädeille aivan oikein, että Gust joutui oikein ammattiporton käsiin. Sellaisen ne olivat peräti unohtaneet ottaa lukuun. Heidän kaino sydämensä ei olisi voinut sellaista aavistaakaan. Kuinka kadehdittavan vapaa ja varma oli sitävastoin Joszi! Mitä eikö hän ollut kokenut! Ja miten Joszi sitten esiintyi! Siksi hän saattoi kohdella Gustiakin leikkisällä ylimielisyydellä, jossa oli pieni halveksimisen sävy, — suojelijanaamalla. Gust lensi vihaisena pystyyn alkaen kulkea huoneessa pitkin askelin.
Nyt hän oli saanut kylläkseen perhesuojeluksesta. Nyt hän tahtoi elää niinkuin häntä miellytti. — Hän ei välittäisi enää tätinsä arvonimestä ja Benno-enon esimerkistä! Piru periköön kaikki arvoisat esi-isät! Ja yleensä eihän hän lukenutkaan lakitiedettä! Mitä pirua häneen koski rautatiehovineuvoksen arvonimi!?
Nyt hän tahtoi heille näyttää osaavansa itsekin jotain päättää ja ajaa sen perille ilman isämeitää ja synnintunnustusta. Hän istui kirjoituspöytänsä ääreen ja asetti kirjepaperin eteensä.
— Minkä päällekirjoituksen hän siihen laatisi? — "Rakas neiti." — Ei kelvannut. — "Rakkaani". — Ei. — Se oli niin tehtyä. Paras oli olla luonnollinen ja kirjoittaa: Milada! Tahdotteko te palata maanantai-illalla? En kehoita teitä silti olemaan kahden kesken kanssani.
Gust pudisti päätään, — tuohan oli kuin ivaa. — Siis piti kirjoittaa toisin. — Hän otti uuden paperin esille ja kirjoitti siihen nopeasti ja kepeästi:
Milada, haluatteko te palata ensi maanantaina? Se onneton sattuma, että me viime kerralla emme tavanneet toinen toistamme, ei kai ikipäiviksi ratkaise välistä suhdettamme, eikö totta? Minua ilahduttaa nähdä teidät näin pitkän eron jälkeen. Au revoir! (Näkemiin).
Gust Brenner.
Näin kuului parhaalta. — Ja nyt piti joutua viemään se postiin! Jos ei sitä itse veisi, niin palvelijatar voisi viedä sen liikekirjepinkkaan ja silloin Gust joutuisi taas satimeen. Näitten eri ajatusten kiihoittamana, mutta tyytyväisenä itseensä, niinkuin hän ei ollut ollut koskaan ennen, painoi Gust hatun lyhyeksi leikatuille, suorille, vaaleille hiuksilleen ja astui ulos talosta.
Tämä kirje saapui Punataloon. Milada piilotti sen yöksi, niinkuin kaikki rakastuneet tytöt, päänaluksensa alle ja päivällä kantoi hän sitä salattuna mustassa rahalaukussaan, joka oli kiinni napitettu hänen vyötäisiinsä. Tietäen, ettei kukaan kiinnittäisi hänen huomiotaan, otti hän kirjeen sormenpäillään rahalaukusta katsellen pieniä, kepeitä kirjaimia, joilla hänen nimensä oli siihen piirretty, melkein hartaasti ihaillen. Elämä kulki nyt häntä kohden tarjoten hänelle kätensä. — Hän saisi nähdä Gustin uudelleen! Hän saisi kuulla hänen äänensä! Hän saisi sanoa: Gust! Hänen onnellaan ei olisi oleva rajoja.
* * * * *