— Sinähän olet sen kertonut minulle itse…
Olly laski viinilasin pois. — Kertonutko, sanoi hän epävarmalla äänellä.
— Luonnollisesti. — Mutta minua surettaa syvästi, Olly, että se temppu ei tee ihmistä vanhaksi ja viisaaksi.
— Sano, hävytön, ettei se ole totta, härisi Olly, se ei ollut ollenkaan sitä, jota sinä tarkoitat. — Vaan se oli —.
Äkkiä kuului tuima ääni käytävästä. — Talonmies, sammuttakaa! Minä menen nukkumaan.
— Nyt se käski sammuttaa varhemmin kuin tavallisesti, sanoi Joszi katsoen kelloaan.
— Sehän oli luonnollista, koska minulla on vieraita.
— Kuulkaa, pojat, minä en kulje enää jälkeen kahdentoista yksin tämän talon pihan poikki. Täällähän on suoraan kamalaa olla. — Joku juoksee siellä aina kuin aave kintereilläni ja katsahtaa kasvoihini sähkölyhtyvalossa. — Viime kerralla minä ihan huusin.
— Ja aave huusi vielä kovemmin kuin sinä.
— Täällä saa ihan hermotäristyksen. — Yleensä minun täytyy sanoa, että niin häikäilemättömiä ihmisiä, kuin mitä te olette, en ole tavannut — sinä tiedät sen, Joszi, eikä sinulla ole minkäänlaisia selityksen oikeuksia.