— Mitä nyt? Mitä te minusta tahdotte, kysyi hän hiljaa.
— Tuossahan hän siis on. Hyvä. Pukeutukaa, slecno, sanoi toinen poliisi leveästi ja iloisena — — pari pientä vaatekappaletta kääröön, — olkaa hyvä, neiti taloudenhoitajatar. Vaunut vartovat meitä alhaalla.
— Paljoa hän ei tarvitse, sanoi toinen raa'asti, saa pian ruununpaidan päälleen fröökynä.
Ketään ei naurattanut. Tytöt tuijottivat hämmästyneinä liituvalkeaan toveriin, joka jo kiinnitti katseensa Miladaan.
— Jesus Maaria, mihin te viette minut taas? Ehkä, — hän otti askeleen taaksepäin, — Fischerille takaisin.
Milada astui nopeasti hänen luokseen. — Pysy tyynenä, Lolo ja alistu! Ei sinulle mitään tapahdu. Minä — menkää te huoneisiinne, — komensi hän karkeasti tunkeilevia tyttöjä.
— No, no, älkää noin enää rehennelkö, pisteli Mizzi ja muut murisivat.
— Minä pyydän, herra Jewonka, olkaa hyvä ja vartokaa minun huoneessani, minä hankin teille kaikki, mitä haluatte. — Tule! — Milada likisti jäykistyneen Lolon itseensä. — Älä nyt pelkää, vaikka saatkin vangitsemiskäskyn! Pää pystyyn!
Kummastellen näki Gust kahden miehen tulevan Miladan huoneeseen.
— Ajattele, Gust, Lolo vangitaan.